Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5–11-vuotiaiden rokottaminen koronavirusta vastaan, maan terveysviranomaiset kertoivat.
Valkoisen talon pandemiakoordinaattorin Jeff Zientsin mukaan rokotusohjelman odotetaan pääsevän kunnolla vauhtiin ensi viikolla.
Suomessa lasten rokottamisen aloitus vienee vielä aikaa. Ensin Euroopan lääkeviraston (EMA) on annettava suositus rokotteen myyntiluvan laajentamisesta. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo, että käsittelyn tarkasta aikataulusta ei ole vielä tietoa.
– EMA aloitti käsittelyn lokakuussa ja viesti siinä oli, että se voi viedä parikin kuukautta, hän sanoo.
– On mahdollista, että suositus tulisi loppuvuoden aikana, mutta jos siinä menee enemmän aikaa, niin sitten menee, hän sanoo.
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että alustavien arvioiden mukaan EMA voisi antaa suosituksen rokotteen myyntiluvasta ehkä joulukuussa.