Ursula meni elämänsä ensimmäiseen koronatestiin, mutta virusnäytettä ei saatu analysoitua – tämän takia koronatesti voi epäonnistua

Koronatestauskriteerit ovat muuttuneet ympäri Suomea, mikä rooli testaamisella on tulevaisuudessa? Johtajaylilääkäri vastaa 6:41
Katso videolta, minkälainen rooli koronatestauksella on tulevaisuudessa

Ursula meni ensimmäistä kertaa  koronavirustestiin. Hänen perheessään oli flunssaa sekä hänen lapsensa jalkapallojoukkueessa oli ollut koronavirustartunta. Hän oli jo saanut molemmat koronavirusrokotteet, mutta päätti silti tarkistuttaa tilanteen varmuuden vuoksi.

Näytteenottajan toteamalla ”neitsytmatkalla” ei kuitenkaan kaikki mennyt odotetusti. Jälkikäteen Ursulan puhelimeen tuli viesti, että koronavirusnäytettä ei voitu analysoida.

Ursulan oli varattava uusi aika koronatestiin.

– Lähinnä turhauttaa, että kuumeisena ja autottomana uudestaan testiin hankkiutuminen ei ole helppoa, hän toteaa.

Näyte otettiin Ursulan mukaan HUS:in alueella konttitestauspaikassa. Näytteenottajana toimi alihankkija. Työntekijät kertoivat testaustilanteessa Ursulalle paikassa olleen ruuhkaa.

Epäonnistuneet koronavirusnäytteet ovat harvinaisia

MTV Uutiset tiedusteli usealta eri Suomen sairaanhoitopiiriltä, kuinka usein vastaavanlaisia tapauksia heillä esiintyy.

Kaikki vastaukset viittasivat hyvin harvinaiseen ongelmaan. Useissa sairaanhoitopiireissä puhutaan enimmillään vain kymmenistä epäonnistuneista näytteistä koko korona-aikana.

Yleisimmät syyt näytteiden analysoimisen epäonnistumiseen ovat kuljetuksessa tai säilytyksessä tapahtuneet virheet.

Yleisemmin näyteputkia on vuotanut kuljetuksessa, mikä voi pilata muitakin samassa pussissa olevia näytteitä. Näyteputkia voi myös tulla nimettömänä tai kadota kokonaan näytteenottopaikoista.

Laboratoriossa testin tuloksen selvittäminen voi epäonnistua, jos ihmisperimää ei ole tarpeeksi näytteessä. Myös niin sanotuissa positiivisen ja negatiivisen tuloksen rajatapauksissa voidaan pyytää uutta näytettä.

Analysoimattomat koronavirustestit koskevat vain osaa sairaanhoitopiireistä.

Esimerkiksi Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä analysoimattomia näytteitä ei tule, sillä sairaanhoitopiirit käyttävät antigeenitestejä eli pikatestejä.

Niissä testin epäonnistuminen selviää heti, jolloin testaustilanteessa voidaan ottaa uusi näyte.

Lue myös:

    Uusimmat