Urpilainen: Suomi vastustaa edelleen velkakirjaostoja

Lehtikuva
Julkaistu 05.07.2012 12:04(Päivitetty 20.08.2012 21:42)

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan hallitus vastustaa edelleen Euroopan pysyvän vakausvälineen (EVM) käyttöä jälkimarkkinoilla.

Urpilainen sanoi eduskunnan suuren valiokunnan kokouksen jälkeen, ettei Suomi pidä kriisimaiden valtionlainojen ostoa jälkimarkkinoilta järkevänä tapana torjua finanssikriisiä. Suomi on nyt ainoa euromaa, joka vastustaa ostoja.

Hän kuitenkin muistuttaa, että eduskunta on hyväksynyt menettelyn aikanaan EVM-päätöksen yhteydessä.

Eduskunta koolle myöhemmin

Urpilaisen mukaan eduskuntaa ei kutsuta koolle päättämään Espanjan tukipaketista ennen kuin Suomen ja Espanjan väliset vakuusneuvottelut on saatu käytyä.

Hallituksen mukaan Suomen on mahdollista saada Espanjalta vakuudet lainatakuille, koska Espanjan tuet ohjataan Euroopan väliaikaisen vakausvälineen (ERVV) kautta.

Suuri valiokunta evästi Urpilaista tänään euroryhmän maanantaista kokousta varten. Kokouksessa päätetään Espanjan tukipaketista.

(MTV3)

Sumo video id

Suomi jäi yksin - Hollanti ei vastustakaan EVM:n velkakirjaostoja

MTV3:n kirjeenvaihtaja: Suomi on EU:ssa vakava häirikkö

Asiantuntija: Eurosta irrottautumisen suunnitelmia tekeillä

Zyskowicz hermostui Suomen arvostelusta: Kriisimaat ovat röyhkeitä

Tuoreimmat aiheesta

Talous