Uranaisena tunnettu Aira Samulin yllättää – haaveili suurperheestä: "Halusin kymmenen lasta"

Aira Samulin halusi suurperheen äidiksi, mutta isän kuolema muutti suunnitelmat.

Aira Samulin kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, että olisi halunnut suurperheen. Kohtalo kuitenkin päätti toisin.

Samulin tunnetaan rautaisena uranaisena, joka on toiminut yrittäjänä kahdeksalla vuosikymmenellä. Oma ura ei kuitenkaan koskaan ollut Samulin tavoitteena.

– Halusin kymmenen lasta ja jäädä kotiin niiden kanssa. Sellainen unelma minulla oli, Samulin yllättää.

Samulin olisi nuorena halunnut kouluttautua niin pitkälle kuin mahdollista. Kun Samulinin isä kaatui jatkosodassa, opiskeluhaaveet oli unohdettava, sillä piti mennä töihin tienaamaan rahaa.

– Se on hemmetin selvä peli, siinä ei haikailla, Samulin toteaa.

Samulin paljastaa, ettei edes erityisemmin pidä esiintymisestä, eikä hänellä ole tarvetta päästä lavalle.

–Se sujuu hyvin, ihmiset tykkäävät ja minulle maksetaan siitä, joten menen, hän nauraa.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla ja mtv.fissä torstaisin klo 21. Jaksot katsottavissa ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat