Upeaa urheiluhenkeä! Tenniksen megatähdet junailevat miljoonien eurojen avustuspottia tulonmenetyksistä kärsiville kanssapelaajille

Tenniksen kolme suurinta supertähteä, ATP-rankingin kärkisijoja jo vuosikaudet hallinneet Novak Djokovic, Rafael Nadal ja Roger Federer haluavat auttaa kanssapelaajiaan, kertoo muun muassa Tennis.com-sivusto.

Kun tenniskausi on koronatilanteen vuoksi keskeytetty, pelaajat eivät voi ansaita palkintorahoja. Tämä iskee erityisesti niihin pelaajiin, jotka ansaitsevat miljoonien sijaan tonneja sieltä, toisia täältä.

Pelaajayhdistyksen puheenjohtajana toimiva Djokovic on lähestynyt muita pelaajia ehdotuksella, johon myös Nadal ja Federer – hekin pelaajayhdistyksen jäseniä – ovat antaneet hyväksyntänsä.

Ehdotuksen mukaan kaksinpelirankingin sata parasta ja nelinpelirankingin 20 parasta pelaajaa lahjoittaisivat määrätyn summan rahastoon, jonka varoilla on tarkoitus auttaa ATP-rankingissa sijoilla 251–700 olevia pelaajia.

Kaksinpelissä sijoilla 51–100 olevat pelaajat lahjoittaisivat kukin 5 000 dollaria, sijoilla 21–50 olevat pelaajat 10 000 dollaria, sijoilla 11–20 olevat pelaajat 15 000 dollaria, sijoilla 6–10 olevat pelaajat 20 000 dollaria ja sijoilla 1–5 olevat pelaajat 30 000 dollaria. Nelinpelirankingin 20 parasta lahjoittaisivat kukin 5 000 dollaria.

Myös ATP-kiertueen ja neljän grand slam -turnauksen toivotaan lähtevän talkoisiin mukaan, ja tavoitteena on kerätä kaikkiaan noin 4,5 miljoonaa dollaria. Näin lahjoituksen kohteena olevat 450 pelaajaa saisivat kukin 10 000 dollaria.

Djokovic, Nadal ja Federer ehdottavat myös, että jos kauden päättävä ATP-finaaliturnaus pelataan marras-joulukuussa suunnitellusti, turnauksen palkintorahapotista lahjoitettaisiin 50 prosenttia samaiseen rahastoon. Kyseisen turnauksen palkintorahapotti oli viime vuonna 9 miljoonaa dollaria.

Mikäli ATP-finaaleja ei pelata, kolmikko ehdottaa, että lahjoitus tehtäisiin tammikuussa 2021 pelattavien Australian avointen palkintorahoista.

Menestyksekkäillä pelaajaurillaan kymmeniä miljoonia euroja tienanneet Djokovic, Nadal ja Federer ovat olleet koronatilanteeseen liittyen hyvällä asialla jo aiemmin.

Djokovic on lahjoittanut miljoona euroa kotimaansa Serbian sairaaloille. Nadal on käynnistänyt Espanjassa koripallotähti Pau Gasolin kanssa hyväntekeväisyyskampanjan, jonka tavoitteena on kerätä 11 miljoonaa euroa. Federer puolestaan lahjoitti miljoona Sveitsin frangia auttaakseen sveitsiläisiä perheitä.

Lue myös:

    Uusimmat