Ünsalin murhasta tuomittu Jari Aarnion elinkautisesta: "Jos hän olisi varoittanut Volkania, ihmishenki olisi säästynyt"

Volkan Ünsalin murhasta tuomitun Janne Ranisen mukaan Ünsalin henki olisi säästynyt, jos tappajat olisivat saaneet vihjeen siitä, että poliisi oli heidän perässään. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tiistaina huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion elinkautiseen vankeuteen. 

Aarnion tuomion taustalla oli se, että oikeuden mukaan Aarniolla oli tietoa murhasuunnitelmasta, mutta poliisi ei tehnyt mitään sen estämiseksi.

Neljä ihmistä tuomittiin

Ünsal kuristettiin Vuosaaressa kerrostaloasunnossa lokakuussa 2003.

Janne Raninen tuomittiin murhasta kahden muun ammattirikollisen kanssa. Yksi sai lisäksi tuomion murhan yllytyksestä.

Ünsal oli Ruotsissa kasvaneen Ranisen lapsuudenkavereita ja rikoskumppani monessa jutussa.

– Teko kaduttaa edelleen, Raninen sanoo.

Hän on vapautumassa elinkautisesta talvella ja on nyt koevapaudessa. Raninen sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että kaikki on nyt tutkittu.

"Volkan olisi lähtenyt maasta"

Mitä Aarnion olisi pitänyt tehdä estääkseen murhasuunnitelmanne toteuttamisen?

– Hän olisi voinut varoittaa Volkania. Volkan olisi lähtenyt maasta, eikä henkirikosta olisi voitu tehdä.

Mitä olisi tapahtunut, jos poliisi olisi varoittanut teitä siitä, että suunnitelmista ollaan perillä?

– Ei olisi tehty murhaa, Raninen sanoo.

– Tiesin, että poliisi seuraa minua, mutta en tiennyt, että Aarniolla oli noin paljon tietoa.

Olisiko poliisin varoitus johtanut pohdintaan siitä mistä tieto on tullut?

– Varmasti olisi mietitty tiedon alkuperää. Sitä on vaikea spekuloida.

Oikeus vapautti poliisin tietolähteenä toimineen Keijo Vilhusen murhasyytteistä. Tähän Ranisella ei ole kantaa.

– Minulla ei ole mitään tietoa Vilhusen syyllisyydestä.  

Aarnion puolustus valittaa murhatuomiosta hoviin.

Lue myös:

    Uusimmat