Jyväskylän Korpilahden satamassa on toteutunut kahden taidekäsityöläisen pitkäaikainen unelma. Metalliseppä Ulla Huttunen ja puuseppä Arto Salminen avasivat kesäkuun alussa entisen höyrysahan tiloihin Höyry-gallerian sisustusarkkitehti Simo Heikkilän Yksin kappalein -näyttelyllä.
Aalto-yliopiston huonekaluosaston professorina huhtikuuhun asti opettanut Simo Heikkilä on nyt vapaa päivärytmin kahleista. Heikkilä herää aamuisin kuudelta pää täynnä yön aikana kirkastuneita ajatuksia. Näiden ajatusten lopputuloksiin pääsee tutustumaan Höyry-gallerian näyttelyssä, jonka jokainen esine on uniikki. Huonekalut ovat Simo Heikkilän suunnittelemia ja aikoinaan Heinolan hienopuuseppäkoulussa opettaneen Kari Virtasen ja hänen oppilaidensa Seppo Auvisen ja Petri Koivusipilän toteuttamia.
– Taitavien käsityöläisten verkosto on suunnittelijalle kallisarvoinen asia, korostaa Heikkilä.




