Unesco aikoo lisätä Ison valliriutan maailmanperintöluetteloon – meriveden lämpeneminen tuhoaa korallit

Napa-alueiden merenkulkua säätelevät tiukemmat turvallisuusnormit 2:04
Katso video: Jääpeitteen sulaminen lisää meriliikennettä napa-alueilla.

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco aikoo suositella Ison valliriutan lisäämistä uhanalaisten maailmanperintökohteiden listalle, kertoo tuore raporttiluonnos.

Järjestö on jo vuosia uhannut panna valliriutan listalle, jos sen tila ei parane.

Riutan koralleista noin puolet on tuhoutunut kahden vuosikymmenen kuluessa.

Suurin syy on ilmaston lämpenemisen aiheuttama meriveden lämpeneminen, jota korallit eivät kestä.

Australia vastustaa jyrkästi valliriutan lisäämistä listalle.

Australian ympäristöministerin Sussan Leyn mukaan Unesco viittaa kintaalla sille, että Australia on käyttänyt miljardeja riutan suojeluun.

Leyn mukaan koko ajatus riutan panemisesta listalle johtuu politikoinnista, jota ympäristöministeri kutsui "vastenmieliseksi".

Unescon raporttiluonnoksessa myönnetään, että Australia on panostanut riutan suojeluun. Samalla raportissa kuitenkin todetaan, että riutan pitkän ajan näkymät ovat edelleen heikentyneet huonosta erittäin huonoiksi.

Listaus ei ole rangaistus

Unesco korostaa, ettei listalle joutumista pidä käsittää rangaistuksena.

Järjestön mukaan jotkut maat ovat jopa käyttäneet listausta hyväkseen saadakseen lisää kansainvälistä apua kohteidensa suojeluun.

Useat maat ovat kuitenkin kokeneet listalle joutumisen myös arvosteluna omien toimiensa riittämättömyydestä.

Australian meriensuojeluyhteisön edustajan Imogen Zethovenin mukaan Unescon raportti tekee täysin selväksi sen, ettei Iso valliriutta selviä, jos globaalia ilmaston lämpenemistä ei rajoiteta 1,5 asteeseen.

–  Australian ilmastopolitiikassa tunnutaan tyytyvän 2,5–3 asteeseen. Tämä taso tuhoaa Ison valliriutan ja kaikki maailman koralliriutat, Zethoven kiteytti.

Iso valliriutta voi päätyä uhanalaisten kohteiden listalle jo Maailmaperintökomitean seuraavassa kokouksessa Kiinassa ensi kuussa.

Lue myös:

    Uusimmat