Yhdysvalloissa joukko osavaltioita haastaa presidentti Donald Trumpin hallinnon oikeuteen Unelmoijat-suojeluohjelman lopettamisesta.
Trumpin hallinto ilmoitti tiistaina lakkauttavansa suojeluohjelman, joka on sallinut noin 800 000 lapsina laittomasti maahan tuodun ihmisen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Ohjelman piirissä olevien kaksivuotisia oleskelulupia ei enää uusita niiden umpeutuessa, eikä uusi lupia myönnetä. Seuraavan puolen vuoden aikana kenenkään oleskelulupaa ei kuitenkaan peruta.
Päätöksen vievät oikeuteen 15 demokraatti- ja riippumatonta osavaltiota sekä pääkaupunkialue Columbian liittopiiri. Osavaltioiden joukossa ovat muun muassa New York, Illinois, Washington ja Havaiji. Osavaltioiden pääsyyttäjien mukaan päätös ohjelman lakkauttamisesta syrjii meksikolaisväestöä, sillä suurin osa suojeluohjelman piirissä olevista on meksikolaistaustaisia. Osavaltioiden mukaan ohjelman lakkauttaminen on myös ristiriidassa perustuslain mielivaltaiset rangaistukset kieltävien osien kanssa.
Oikeusjuttua käsittelee newyorkilainen liittovaltiotuomioistuin.
New Yorkin pääsyyttäjä Eric Schneiderman sanoi lausunnossaan Trumpin hallinnon päätöksen suojeluohjelman lopettamisesta olevan julma, epäinhimillinen ja musertava.
– Nämä unelmoijat (ohjelman piirissä olevat) pelaavat sääntöjen mukaan. He työskentelevät ahkerasti maksaen veroja. Yhdysvallat on ainoa koti, jonka he tuntevat ja he ansaitsevat saada jäädä tänne ja jatkaa työskentelyä osavaltiomme ja kansakuntamme hyväksi.
Myös kirjainlyhenteellä DACA tunnettu ohjelma on Trumpin edeltäjän Barack Obaman luomus. Ohjelmalla haluttiin estää paperittomien siirtolaisten lasten syrjäytyminen ja ajautuminen rikoksiin.
