Unelmien poikamies: Tiesin tavanneeni vaimoni alle viikon tuntemisen jälkeen

Antti Peltosen kohdalla sanonta "rakkaus tulee vastaan silloin kun vähiten odottaa" pitää paikkaansa erityisen hyvin.

Unelmien poikamies -sarjasta suomalaisille tutuksi tullut Peltonen, 26, oli luopunut jo toivosta löytääkseen aitoa ja oikeaa rakkautta. Kaikki muuttui kuitenkin viime kesänä, kun miehen tuttu ehdotti tälle sokkotreffejä tamperelaisen Sarin kanssa.

– En ollut alunperin edes menossa sokkotreffeille ja vastustin treffejä loppuun saakka. Onneksi kuitenkin menin, onnellinen Peltonen kertoo avoimesti Viihdeuutisille.

Peltosesta oli tullut epäileväinen rakkauden suhteen julkisuudessa vietettyjen vuosien jälkeen. Pintaliito ja sitä kautta löytyneet lyhyet suhteet eivät olleet aitoja ja mies kaipasi elämäänsä täydellistä elämänmuutosta.

Lopulta mies päätti tehdä elämälleen jotain. Peltonen irtisanoutui Scandinavian Hunks -ryhmästä, muutti vanhempiensa luo Pispalaan ja päätti perustaa oman tatuointiyrityksen. Komea nuorukainen oli päättänyt myös panostaa kunnolla näyttelemiseen.

– En todellakaan odottanut yhtään mitään. Olin ajatellut jo kauan kuinka vaikeaa on löytää aitoa ja rehellistä suhdetta. Mutta sitten kun se kolahti, niin se kolahti kovaa.

Häistä puhuttiin jo alkumetreillä

– Lueskelin juuri vanhoja tekstiviestejä ja niistä huomaa, että olimme alkaneet puhua häistä Sarin kanssa jo viiden kuuden päivän tuntemisen jälkeen, Peltonen tunnustaa.

Pariskunta eteni suhteessa lopulta nopeasti, yhteinen asunto ostettiin syksyllä, kihloja vaihdettiin alkuvuodesta ja häitä tanssitaan vuoden päästä tapaamisesta Tampereen alueella.

– Kyllä tämä on unelmien täyttymys. Elämäni on muuttunut täysin ja elän nyt sellaista elämää kun olen aina halunnut. Sari on parasta, mitä elämällä on minulle tarjota. Hänellä on vahva luonne, positiivinen elämänasenne, elämäniloa ja hän on myös kaunis.

Unelmien poikamies -sarjasta tutun Antti Peltosen häistä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat