Poliisi epäilee Ullanlinnan henkirikoksesta epäiltyä psykiatria nyt myös perheensä murhan yrityksestä
Poliisi epäilee Ullanlinnan henkirikoksesta epäiltyä psykiatria nyt myös murhan yrityksestä. Asia käy ilmi Helsingin käräjäoikeudelle jätetystä lisävangitsemisvaatimuksesta.
Vaimonsa henkirikoksesta epäilty mies on jo tällä hetkellä tutkintavankeudessa. Poliisi on kuitenkin esittänyt Helsingin käräjäoikeudelle lisävangitsemisvaatimuksen, jonka mukaan miestä epäiltäisiin nyt myös murhan yrityksestä.
Käräjäoikeudelle toimitettujen tietojen mukaan henkirikoksen yritys olisi tapahtunut 19. elokuuta 2021.
Mies ajoi tuona päivänä käytössään olleella katumaasturilla mereen Helsingin Kauppatorin kupeessa.
Perhe kyydissä mereen
Autossa oli tapahtumahetkellä yhteensä kuusi ihmistä, mukaan lukien puoliso, jonka surmaamisesta miestä on nyt epäilty. Lisäksi autossa oli lapsia miehen ja naisen aiemmista liitoista. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti, silla paikalla oli nopeasti useita auttajia.
Tapahtumien aikaan miehen ei uskottu ajaneen mereen tahallaan.
Kuulusteluissa mies kertoi, että oli mennyt sekaisin koeajossa olleen auton ohjauslaitteissa ja laittanut silmään väärän vaihteen. Myöhemmin hän sai sakkotuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Uuden vangitsemisvaatimuksen valossa viranomaisten suhtautuminen tapahtumiin näyttäisi muuttuneen.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen ei kommentoi asiaa toistaiseksi mitenkään.
– En kommentoi millään muotoa tätä asiaa ennen kuin sitä on käsitelty käräjäoikeudessa, hän sanoo MTV Uutisille puhelimitse.
Helsingin käräjäoikeus käsittelee lisävangitsemisvaatimusta kello 13 alkavassa istunnossa. Samalla poliisi pyytää käräjäoikeudelta, että henkirikossyytteen nostamisen määräaikaa pidennettäisiin.
Jäi verekseltään kiinni
Ullanlinnan henkirikos tapahtui 16. joulukuuta. Uhrina oli vuonna 1975 syntynyt nainen, joka oli avioliitossa teosta epäillyn psykiatrin kanssa.
Nainen ennätettiin ilmoittaa kadonneeksi, mutta hänen kohtalonsa selvisi pian, kun aviomies jäi verekseltään kiinni pariskunnan kotitalon ulkopuolella. Mies oli siirtämässä naisen ruumista autoonsa.
Miehen poikkeava käytös kiinnitti naapurien huomion, ja nämä hälyttivät paikalle poliisin.
Tapauksen tutkinnanjohtajan mukaan mies on myöntänyt aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman. Henkirikosta hän ei kuitenkaan ole tunnustanut.
– Tunnustaa on ehkä liian vahva sana. Hän ei ole myöntänyt syyllistyneensä henkirikokseen, mutta myöntää sinänsä, että hänen toimintansa seurauksena toinen henkilö on kuollut, tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kommentoi MTV:lle aiemmin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää