Ulkoministeri Haavisto iloitsee Ruotsin Nato-selvityksen aikaistumisesta – pitää hyvänä, että naapurimaat etenesivät samaan tahtiin
Ruotsi ryhtyy toden teolla kiristämään tahtia omassa Nato-päätöstä koskevassa prosessissaan.
Ulkoministeri Ann Linde ehdotti torstaina koolla olleille puolueiden edustajille, että toukokuun loppuun tähtäimessä ollut turvallisuuspoliittinen selonteko yritettäisiin saada valmiiksi jo 13. toukokuuta mennessä.
Selontekoa oli jo aiemmin kiirehditty opposition riveistä. Kaikkien puheenvuorojen perustelut saattoi tiivistää yhteen sanaan: Suomi.
– Suomi on julkistanut oman analyysinsä, ja on kova paine, että myös me Ruotsissa julkistaisimme omamme, Linde sanoi Ruotsin radion haastattelussa.
– Suomen tekemä valinta vaikuttaa turvallisuuspoliittisen ympäristöön, hän jatkoi.
Sattumoisin Tukholmassa torstaina vierailulla olleen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) ei ainakaan vähentänyt ruotsalaisten kiireen tunnetta arvioimalla SVT:lle, että Suomi liittyy Natoon, koska eduskunnan suuri enemmistö on "melko pikaisen" jäsenyyden kannalla.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) puolestaan kertoi STT:lle iloitsevansa Nato-selvityksen aikaistumisesta, mikä tuo Ruotsin aikataulun lähemmäksi Suomen vastaavaa. Haaviston mukaan olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi etenisivät Nato-jäsenyyspäätöksissään samassa rytmissä.
– Olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi menisivät näissä päätöksissä samassa rytmissä. Tietysti se, että Ruotsi on valmis aikaistamaan selvitystään, toisi heidän päätöksentekoaan lähemmäs Suomen mahdollista päätöksentekoa. Se on sinänsä hyvä uutinen, mutta molemmat maat tekevät tietysti omat päätöksensä omassa rytmissään, Haavisto sanoi STT:lle eduskunnassa.
Aftonbladet-lehden mukaan Ruotsin selvitys maan turvallisuuspoliittisesta linjasta pyritään saamaan valmiiksi jo 13. toukokuuta mennessä. Aiempi määräaika oli toukokuun lopussa.
"Kaikki odottavat sosiaalidemokraatteja"
Ruotsissa opposition maltillinen kokoomuspuolue vetosi Lindeen jo viime viikolla selonteon kiirehtimiseksi ja oli luonnollisesti tyytyväinen ulkoministerin ehdotukseen – tietyin varauksin.
– Sosiaalidemokraattisen puolueen täytyy nyt päättää kantansa, koska sitä me kaikki tässä odotamme. Valtiopäivillä on ainakin viisi puoluetta, jotka ovat valmiita hakemaan Nato-jäsenyyttä, jos Suomikin niin tekee, kommentoi kokoomuksen Hans Wallmark TT:lle.
Aftonbladetin tietojen mukaan sosiaalidemokraattien johto pitää perjantaina turvallisuuspolitiikasta kuuden tunnin maratonkokouksen. Muita keskustelutilaisuuksia on kuitenkin suunniteltu pitkin toukokuuta, ja puoluehallituksen Nato-päätös voi olla luvassa vasta 24. toukokuuta.
Myös selonteon käsittely valtiopäivillä voi viedä aikaa. TT:n mukaan toinen vaihtoehto on se, että jos demarit näyttävät vihreää valoa, niin hallitus jättää Ruotsin jäsenyyshakemuksen pelkän selonteon pohjalta.
Kokoomus haluaisi selonteon hallituksen esityksen muotoon siten, että Ruotsin ulkoministeri voisi marssia Naton ulkoministerikokoukseen 6.–7. kesäkuuta jäsenyyshakemus kainalossaan.
Vain vasemmistopuolue suhtautuu Ruotsin Nato-jäsenyyteen yksiselitteisen kielteisesti. Kansalaisten keskuudessa jäsenyyden kannatus sen sijaan kasvaa.
Torstaina julkaistussa SVT:n kyselyssä jäsenyyttä kannatti 51 prosenttia vastaajista. Nousua reilun viikon takaiseen vastaavaan kyselyyn oli kuusi prosenttiyksikköä.
Uutista päivitetty kello 17.01.
Uusimmat
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää