Tuore mansikka maistuu suomalaisille nykyään halki vuoden. Myynti alkaa kiihtyä vappuna. Kauppiaan mukaan ulkomainen mansikka on myös mainettaan maukkaampaa.
Tuoreita mansikoita ja uusia perunoita ei tarvitse enää odottaa juhannukseen. Mansikoita kauppa tuo ulkomailta nykyään halki vuoden.
S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo, että suomalaiset kattavat juhlapöytään mansikoita myös kesäsesongin ulkopuolella. Keväällä kaupat kilpailevat mansikan hinnalla etenkin äitienpäivän alla. Tänä vuonna mansikkaa sai edullisimmillaan alle kolmella eurolla kilo.
– Mansikka kävi tänä vuonna myös hyvin kaupaksi. Kun itse menin niitä ostamaan, ne olivat jo loppuneet, Alarotu toteaa.
Tällä hetkellä mansikan kilohinta vaihtelee ostopaikan mukaan kymmenestä eurosta alaspäin.
Uuden perunan ensimmäinen sesonki koetaan jo vuodenvaihteessa. Tällä hetkellä on myynnissä lähinnä italialaista uutta perunaa.
Kaunis sää jouduttaa mansikkakauppaa
Mansikoita myydään talvella erityisesti kakun koristeeksi. Säiden lämmetessä mansikoita ostetaan myös ulkona naposteltavaksi.
Espoolaisen City-market Leppävaaran hedelmä- ja vihannesosaston myyjä Eero Myllynen ja osastovastaava Taru Vitikka K-citymarketista Rovaniemeltä kertovat, että mansikan myynti on keväällä lähes yhtä sääsidonnaista kuin jäätelön ja virvokkeiden myynti kesällä.
– Kauniilla säällä mansikka menee huomattavasti paremmin kaupaksi kuin huonolla. Monet ostavat niitä ulkona penkillä syötäväksi, Myllynen selvittää.
Portugalilainen mansikka maistuu suomalaisille
Vaikka ulkomainen mansikka maistuu jo monelle, monet odottavat sitä mansikan makua, johon on totuttu. Myllysen mukaan portugalilainen mansikka on maultaan jo varsin lähellä suomalaista.
Tämän kevään ensimmäiset Portugalin mansikat tulivat myyntiin viime viikolla.
– Se on vähän kalliimpaa kuin espanjalainen, hollantilainen tai belgialainen mansikka, mutta maultaan se on lähempänä kotimaista kuin muut, eli on muuta ulkomaista paljon makeampi ja maukkaampi. Muut eivät maistu juuri miltään. Tänä vuonna espanjalaisissa marjoissa oli lisäksi aika paljon raakoja seassa.
Ilkka Alarotu uskoo, että ulkomainen mansikka on mainettaan maukkaampaa.
– Kokemus on osoittanut asiakkaille, että ulkomainen mansikka maistuu itse asiassa yllättävän hyvältä.
Kesän mansikkasesonki viivästyy
Talven mansikkakauppa ei hillitse kauppiaiden mukaan kotimaisen mansikan himoa. Ihmiset hullaantuvat ensimmäisistä suomalaista tuoretuotteista entiseen tahtiin.
– Suomalaiset uudet mansikat ovat hittituotteita aina, Eero Myllynen toteaa.
– Kun hinta alkaa olla kohdallaan, niitä menee todella hyvin, myös Taru Vitikka kertoo.
Myllynen arvioi, että tänä vuonna kotimaisia avomaan mansikoita joutuu odottamaan tavallista pidempään.
– Vanha sananlaskun mukaan mansikan kukasta kuluu kuukausi siihen, kun marja on syötävissä – eikä kukista ole nyt vielä tietoakaan. Mansikan varsinainen sesonki voi viivästyä tänä vuonna jopa heinäkuun viimeiselle viikolle.
Myös perunasesonki myöhästyy Myllysen mukaan pari viikkoa tavanomaisesta.
– Veikkaan, että kotimaisia avomaan perunoita myydään vasta juhannuksen jälkeen. Tilanne on ilmeisesti sama Ruotsissa.