Ulkomainen työvoima lisääntyy rakennuksilla

Ulkomaisen työvoiman määrä rakennusalalla on taantuman hellitettyä lähtenyt taas kovaan kasvuun. Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten työmailla keskimäärin noin 15 prosenttia työntekijöistä tulee nyt ulkomailta, ilmenee RT:n jäsenkyselystä. Neljässä vuodessa määrä on kaksinkertaistunut.

Ulkomaisten rakentajien osuus on kasvanut rajusti varsinkin Uudellamaalla, jossa useampi kuin joka neljäs on ulkomaalainen. Luvuissa ovat mukana sekä RT:n jäsenyritysten omat työntekijät, aliurakoitsijoiden työntekijät että vuokratyövoima.

RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mukaan tulokkaat eivät kuitenkaan ole syöneet suomalaisten rakentajien leipää, sillä myös suomalaisten työllisyys on viime aikoina kohentunut. Uudellamaalla rakennusalan työttömyysaste on maan alhaisin, alkusyksystä noin neljä prosenttia. Eniten työttömiä rakentajia on Pohjois-Suomessa, jossa ulkomaalaisten osuus on olematon.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi arvioi, että ulkomaisen työvoiman osuus kasvaa vielä huomattavasti, jos mukaan lasketaan myös taloyhtiöiden ja kotitalouksien urakat.

(MTV3-STT)

Katso Jussi Kärjen juttu

Lue myös:

    Uusimmat