Ukrainan jalkapalloliigassa pelattiin maanantai-iltana ottelu, jonka pituudeksi liiga kertoi ennätykselliset neljä tuntia ja 36 minuuttia. Syynä maratoniin olivat ilmahälytykset, jotka keskeyttivät SK Dnipro-1:n ja FC Oleksandrijan välisen ottelun useaan otteeseen itäisessä Ukrainassa sijaitsevassa Dnipron kaupungissa. Asiasta kertoi tiistaina muun muassa BBC.
Ottelu alkoi 15 minuuttia myöhässä hälytyssireenin soitua. Avauspuoliaika saatiin pelattua tavalliseen tahtiin ja Dnipro-1 meni johtoon, mutta toisen puoliajan alkuvaiheissa tuli jälleen hälytys. Ja kun peli taas alkoi, teki Oleksandrija maalin – jonka VAR-videotuomio kuitenkin hylkäsi ilmahälytyksen tuoman tunnin odottelun jälkeen.
Minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä tuli jälleen tauko, joka kesti puolitoista tuntia. Lopulta kello 17.15 paikallista aikaa alkanut ottelu saatiin valmiiksi, kun kello näytti kymmentä illalla. Ukrainan liigan mukaan ottelu on pisin liigan historiassa: viime kaudella eräs hälytysten pilkkoma ottelu kesti neljä tuntia ja 27 minuuttia.
– Meille tämä oli ensimmäinen tällainen pitkä ottelu, ja huonosti olisi voinut käydä, ottelun voittaneen ja sarjassa toisena olevan Dnipro-1:n puolustaja Eduard Sarapiy kertoi seuransa sivustolla BBC:n mukaan.
– Halusimme pelata ottelun kokonaan. Menimme (yhä uudelleen) kentälle ja yritimme saada pelin loppuun ja voittaa.
Dnipro-1 palasi syyskuussa kotistadionilleen pelattuaan evakossa läntisessä Ukrainassa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.