Ukrainalaislapset löysivät singon ja painoivat liipasinta – tapahtumat tallentuivat videolle

Videon kerrotaan olevan peräisin Venäjän miehittämästä Etelä-Ukrainan Hersonista.

Valvontakameran kuvaamalla videolla näkyy kaksi lasta, jotka kantavat aseita. Yhdellä lapsista on käsissään jonkinlainen sinko, kun taas toisella arvellaan olevan käsissään AK-47-rynnäkkökivääri.

Videolla näkyy, miten sinkoa kantava poika mitä ilmeisemmin vahingossa laukaisee aseen.

Lapset säikähtävät silmin nähden tapahtunutta, hylkäävät aseensa ja lähtevät juoksemaan. Pian ammuksen osumispaikasta, viereisestä rakennuksesta alkaa nousta savua.

Lapset näyttävät selvinneen tapauksesta säikähdyksellä. Tiedossa ei ole, aiheuttiko tapaus muita henkilövahinkoja.

Yksi videon jakaneista on ukrainalaisupseeri Anatoli Shtirlits, joka totesi Twitterissä, ettei "näin olisi koskaan päässyt tapahtumaan, elleivät venäläiset olisi tulleet tänne".

Tiedossa ei ole, miten lapset olivat aseet saaneet. Tiedossa ei myöskään ole, koska video on tarkalleen kuvattu. Venäjä miehitti Hersonin kaupungin sodan ensimmäisten päivien aikana.

Ukraina on kesän mittaan useita kertoja uhonnut valloittavansa Etelä-Ukrainan Hersonin alueen takaisin ja myös tehnyt alueella vastahyökkäyksiä. Ne ovat myös jonkin verran edenneet, joskaan varsinaisia läpimurtoja ei ole tapahtunut.

Hylätyt aseet ja miinat ovat eri sodissa aiheuttaneet useita onnettomuuksia ja siviiliuhreja. Erityisesti aseisiin ja miinoihin varomattomasti ja leikkisästi suhtautuvat lapset ovat vaarassa. Leluja on myös eri sodissa erikseen ansoitettu.

Video: KameraOne.

Lue myös:

    Uusimmat