Ukraina on torjunut lukuisia Venäjän hyökkäyksiä Donbassissa, Britannia kertoo – vastahyökkäyksetkin tuottaneet tulosta
Aiemmin tällä viikolla Ukraina kertoi menettäneensä Venäjälle kymmeniä kyliä ja pieniä kaupunkeja maan itäosissa. Merkittäviin läpimurtoihin venäläisjoukot eivät ole kuitenkaan Britannian mukaan kyenneet.
Ukraina on tällä viikolla torjunut lukuisia Venäjän hyökkäyksiä Itä-Ukrainassa Donbassin alueella, Ison-Britannian puolustusministeriö kirjoittaa Twitterissä.
– Huolimatta Venäjän etenemisestä joillain alueilla, on Ukrainan vastarinta ollut vahvaa kaikilla rintamilla. Ukraina on myös aiheuttanut Venäjälle merkittäviä tappioita, Britannian puolustusministeriö toteaa.
Ukraina ei ole tyytynyt vain puolustamaan, vaan on myös onnistunut tekemään ainakin pientä menestystä saavuttaneita vastahyökkäyksiä. Ukraina kertoikin viikonloppuna valloittaneensa takaisin kahdeksan asutuskeskusta Etelä-Ukrainassa.
Lue myös: Zelenskyi: Älkää tulko Ukrainaan kylään tyhjin käsin – "Emme odota vain kakkuja, vaan aseita"
Venäjä on viime viikkojen aikana siirtänyt Kiovan suunnalla aiemmin taistelleita joukkojaan Itä-Ukrainaan.
Raskaita tappioita kärsineillä venäläisyksiköillä on ollut vain rajallisesti aikaa palautua, varustautua ja uudelleenorganisoitua. Näin ollen niiden taistelutehokin on todennäköisesti heikentynyt, Britannia arvioi.
Britannian puolustusministeriö myös toteaa, että Venäjän joukot kärsivät yhä huonosta moraalista. Kaksi kuukautta kestäneen sodan aikana on raportoitu venäläisten joukkokieltäytymisistä ja taisteluitta hylätystä kalustosta.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää