Uhanalaisten pikkuapollojen siirtoistutus onnistui

Uhanalaisten pikkuapollo-perhosten siirtoistutukset ovat onnistuneet hyvin. Viime kesänä pikkuapolloja palautettiin kolmelle alueelle Varsinais-Suomessa. Istutusniityiltä on havaittu jo yli 40 pikkuapolloa. Parhaiten istutukset onnistuivat Salon Rekijoella.

- Tämä on aika jyrkkä etelään suuntautuva rinne ja tämä on ollut erityisen hyvä pikkuapollojen lisääntymiselle, arvioi erikoistutkija Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskuksesta.

Alueelle istutettiin 20 perhosnaarasta ja lisääntyminen näyttää onnistuneen.

- Täällä on merkitty 29 yksilöä tämän kesäkuun aikana ja arvioisin, että tällä niityllä on nyt noin 50 pikkuapollon kanta, laskee Kuussaari.

Paimionjoella siirtoistutus ei ole onnistunut yhtä hyvin. Siellä on havaittu vain kolme pikkuapollokoirasta. Syynä huonoon menestykseen on todennäköisesti liian tehokas laidunnus, joka on vienyt perhosilta mesikasvit.

Siirtoistutus voisi auttaa muitakin uhanalaisia perhosia

Pikkuapollot on rauhoitettu koko Euroopassa. Suomessa on jäljellä yhteensä noin 30 esiintymää, joista vain kaksi on sisämaassa. Runsain esiintymä on Somerolla Häntälän rotkoissa. Jos Rekijoelle syntyy pysyvä pikkuapollokanta, lajin tilanne kohenee. Kanta voi kasvaa nopeastikin.

- Jos olosuhteet ovat hyvät, määrä voi täällä Rekijoella helposti kaksin- tai kolminkertaistua seuraavaan vuoteen mennessä. Se on kuitenkin kovasti sääoloista kiinni ja nähdään vasta ensi kesänä, sanoo Kuussaari.

Pikkuapolloja on aiemmin siirtoistutettu onnistuneesti Porvoon Stensböleen vuonna 2000. Viimeisten kolmen vuoden aikana Porvoossa on kuoriutunut 500-1000 perhosta kesässä.

Siirtoistutus voisi soveltua myös muille uhanalaisille perhoslajeille.

- Esimerkiksi Suomessa harjusinisiipi on erittäin uhanalainen laji, jota esiintyy vain yhdellä paikalla Säkylänharjulla. Siellä kanta on todella suuri ja se tarjoaisi mahdollisuudet siirtää sieltä yksilöitä muille paikoille ja sillä lailla yrittää auttaa lajin tilannetta, sanoo Kuussaari.

Tältä kesältä pikkuapollojen lentokausi on lopuillaan. Yleensä pikkuapollot elävät viikosta kymmeneen päivään. Ennätysikä on reilut kolme viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat