Tyylivarkaiden Noora Shingler: Tällainen on persoonallinen joululahja

Tyylivarkaiden Noora Shingler kertoo, minkälainen on hyvä ja persoonallinen joululahja. Uuden sijaan kannattaa harkita itse tehtyä tai aineetonta lahjaa.

Noora Shingler on Tyylivarkaat-ohjelman toimittaja, ekologisesta elämätavasta tunnettu blogisti ja terveysasioista kiinnostunut kirjailija. Shingler suosittelee persoonallista lahjaa etsivälle tutustumista lahjansaajan tyyliin. Shingler muistuttaa, että persoonallinen lahja voi olla myös jotakin tavallisesta poikkeavaa.

– Persoonallinen lahja voi olla aineeton lahja. Mä olen hankkinut monena vuonna isovanhemmille ja sukulaisille aineettoman lahjan, esimerkiksi vuohen afrikkalaiselle perheelle. Ainakin niistä tulee tosi hyvä mieli, Shingler sanoo.

Persoonallista lahjaa etsivällä on monta vaihtoehtoa. Hän voi ryhtyä lahjantekopuuhiin omassa keittiössä tai lähteä kierrätyskeskukseen tonkimaan. Shingler on ilahduttanut ihmisiä itse tehdyllä myslillä, joka on perinteistä omenahilloa vinkeämpi vaihtoehto.

– Se on siitä hyvä, että sitä voi muutella sen mukaan mistä toinen tykkää. Se pohjautuu aina kaurahiutaleisiin, mutta laitan sinne erilaisia siemeniä, pähkinöitä ja kuivattuja marjoja. Sinne voi heitellä kaikenlaista. Pakkaan myslin lopuksi vain hienoihin purkkeihin, Shingler kertoo.

Käsistään kätevä ompelee nopeasti unohtumattoman lahjan omin käsin.

– Jos löytää jonkun tosi makean kankaan, niin siitä voi tehdä jotain. Mutta jos ei ole taitava käsistään, niin meidän Tyylivarkaat-ohjelmassa on todella paljon ideoita siitä, miten esimerkiksi kierrätyskeskuksesta tai kirpparilta voi hakea vanhoja vetimiä ja maalata niitä. Niistä saa tosi makean naulakon seinään, Shingler sanoo.

Pienellä budjetilla pärjää, kun kutoo vaikkapa villasukat itse, kiertelee kirpputoreilla etsimässä ainutlaatuisia aarteita tai hankkii esimerkiksi lahjakortin brunssille. Ruoka on hyvä tapa viettää laatuaikaa ystävien kanssa.

Lahjahevosen suuhun ei ole katsominen, mutta kannattaa miettiä, onko hyvä lahja nimenomaan sellainen, minkä itse haluaisi saada.

– Toinen ei välttämättä halua niitä asioita mitä itse haluat. Monet tuntuvat ajattelevan niin, että on hyvä hankkia sellaista mitä itse haluaisi. Ja sitten voi mennä pieleen. Myös joku tosi valmiiksi pureskeltu lahja voi olla huono lahja, Shingler sanoo.

Lue myös:

MTV3/Helmi, Maarit Rasi

Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat