Tyttöleijonien mitalihaaveet upposivat – Venäjän tulivoima liikaa

Yksi voitto, kuusi ottelua. Voittosaldoon nähden Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen neljäs sija Slovakian MM-kisoissa oli maksimisuoritus.

Pronssipelissä Suomen voitti Bratislavassa Venäjä maalein 1–6. Myös alkulohkossa Venäjä oli ollut Suomea parempi, silloin lopputuloksella 4–2.

Suomelle kävi Venäjää vastaan samoin kuin aiemmin Kanada-välieräpelissä. Vastustaja karkasi ennen ottelun puoliväliä 3–0-johtoon. Ottelun toisen maalinsa tehneen Kristina Gluharevan ajassa 28.36 iskemä 3–0 oli naula Suomen MM-arkkuun.

Pauliina Salonen ampui Suomelle 1–4-kavennuksen kolmannessa erässä, mutta takaa-ajoa ajatellen osuma tuli liian myöhään.

Hyökkäykseen panostaneen Suomen joukkueen kenttäryhmitys repeili ottelun lopussa, joten Venäjälle avautui mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin. Sellaisesta kolmella nollaa pelaajaa vastaan Anna Sviridova iski Venäjälle 5–1-osuman.

Venäjän Gluhareva teki ottelussa hattutempun, kolme maalia.

Slovakian MM-turnauksessa Suomi voitti yhden ottelun, eli puolivälierässä Tshekin. Venäjä voitti Suomen alkulohkossa maalein 4–2. Suomi voitti edellisissä MM-kisoissa pronssia kukistettuaan tuolloin sijoitusottelussa juuri Venäjän.

Venäjälle MM-pronssi oli alle 18-vuotiaiden ikäluokassa kiekkohistorian kolmas.

Klo 15.56: Otsikkoa muokattu.



Lue myös:

    Uusimmat