Nykyisin eläkkeellä oleva Tytti Pöysti teki vuosia arvokasta vapaaehtoistyötä.
Tytti Pöysti oli 8-vuotias, kun hän joutui shuntti-leikkaukseen. Aivoissa oleva vaaraton kysta oli aiheuttanut paineoireita tytölle jo vauvasta asti. Shuntti vei paineoireet pois, mutta samalla Tytille puhkesi vaikeahoitoinen epilepsia. Tytti ei lannistunut sairaudesta vaan uskoi pääsevänsä jatko-opiskelemaan siinä missä muutkin.
Kun Tytti lopulta valmistui koulusta, päätti hän hakea lastenohjaajaksi.
– Hain pariin otteeseen seurakunnan lastenohjaajakoulutukseen, mutta en päässyt sisään. Minulle sanottiin, ettei minua voisi jättää yksin lasten kanssa epilepsiani takia. Siihen aikaan lapsia oli hoitamassa vain yksi hoitaja kerrallaan. Nykyään tilanne on erilainen, Tytti toteaa.
Pikkuhiljaa Tytti ymmärsi, ettei tavallinen työura tulisi häneltä onnistumaan. Aina löytyi joku syy, miksi Tytti ei kelvannut työhön.
– Minulle sanottiin esimerkiksi, että puheeni oli liian epäselvää.
Vapaaehtoistyö on tärkeää
Vaikka työpaikkaa ei löytynyt, löysi Tytti elämäänsä paljon muuta sisältöä. Harrastukset täyttivät arkea ja toivat siihen sisältöä.
– Rakkaimpia harrastuksiani ovat kuoro ja koiran hoito. Koiria on muutama ehtinyt elämäni aikana olla. Eläimet ja eläinterapia ovat aina olleet tärkeitä asioita minulle. Toki myös aviomieheni on ollut minulle tuki ja turva.
Harrastusten lisäksi Tytti löysi paikkansa vapaaehtoistyöstä. Aktiivisimpina vuosinaan hän hääri kaupungin vapaaehtoistyökeskuksen toimistolla apuna lähes päivittäin. Lisäksi Tytti kävi viikoittain tapaamassa näkövammaista naista, jolle hän luki kirjoja kasapäin.
Muutaman vuoden Tytti kävi säännöllisesti myös vanhainkodissa ilahduttamassa talon asukkaita.
– Siellä minulla ei ollut tiettyä henkilöä, jota varten kävin, vaan kävin tapaamassa kaikkia asukkaita. Luin heille ja pelasimme yhdessä bingoa. Jumppasimmekin aina välillä, Tytti kertoo.
Vapaaehtoistyötä tehdessään Tytti on nähnyt työnsä merkityksen läheltä.
– Se on todella tärkeää työtä. Minäkin olen sitä jaksanut tehdä koko elämäni pelkällä ruokapalkalla. Tuntuu, ettei aina ymmärretä, miten tärkeää kolmannen sektorin työ on, Tytti huomauttaa.
Iloisella asenteella eteenpäin
Tytti ei muista koskaan kokeneensa varsinaista syrjintää cp-vammansa takia.
– Vasta kun jouduin turvautumaan apuvälineisiin, huomasin, että ihmiset alkoivat katsoa minua pidempään.
Tytti toivoo, etteivät ihmiset pelkäisi jutella hänelle siinä missä muillekaan.
– Kerran olin mieheni kanssa kassajonossa, ja edessämme seisoi pieni lapsi äitinsä kanssa. Lapsi kysyi iloisena, miksi minulla on tuollainen tarkoittaen rollaattoriani. Olisin mielelläni vastannut kysymykseen, mutta äiti käänsi lapsen pois ja sanoi, ettei tuollaisia saa kysyä.
Tytti uskoo positiivisen asenteensa olleen hyödyksi monissa elämänvaiheissa.
– Ajattelen aina seuraavasta päivästä hyvää. Jos jotain ikävää tulee vastaan, niin sitten on vain ajateltava, että tämä päivä meni näin, ja huominen on varmasti parempi.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.