Tytär saavutti historiallisen olympiavoiton, ylpeällä isällä lähti laukalle suorassa tv-lähetyksessä – "Hän oli tainnut ottaa muutaman liikaa"

Tällainen on suomalaisten alkava olympiaviikko 5:37
Nyrhinen ja Karvonen: Tällainen on suomalaisten alkava olympiaviikko

Uudessa-Seelannissa oltiin sunnuntaina innoissaan, kun Zoi Sadowski-Synnott saavutti lumilautailun naisten slopestylessä maan historian ensimmäisen kultamitalin talviolympialaisissa.

Esimerkkiä – ei tosin kovin hyvää sellaista – näytti tuoreen olympiavoittajan isä Sean Synnott, jonka tunteet purkautuivat suorassa tv-haastattelussa jokseenkin sopimattomana kielenkäyttönä.

– Hänen siskonsa meni aivan v***n sekaisin, Synnott kertasi Newshubin haatstattelussa kotikatsomon tunnelmia siinä vaiheessa, kun olympiakulta varmistui.

– Olen aika v***n innoissani. On ilo nähdä, että kaikki tämän eteen tehty työ maksaa nyt takaisin.

Haastattelussa kuultiin vielä tämän jälkeenkin pari mehukasta anekdoottia.

Haastattelu on sittemmin levinnyt laajalti, ja isän kommentit ovat päätyneet myös Sadowski-Synnottin kuultaviksi ja nähtäviksi.

– Hän oli tainnut ottaa muutaman drinkin liikaa. Mutta emme voi moittia häntä. Uudessa-Seelannissa oli kansallinen vapaapäivä, ja hänen tyttärensä oli juuri voittanut olympiakultaa, Sadowski-Synnott sanoi Reutersille.

– Viimeiset 24 tuntia ovat olleet yhtä pyörremyrskyä. Olen äärimmäisen hyvilläni siitä, että saan nyt seisoa tässä kultamitali kaulassa.

Sadowski-Synnottin valmentajan Sean Thomsonin mukaan isän reaktio kuvasti hyvin uusiseelantilaisten innostusta.

– Hän (isä) on mahtava. Oli hienoa nähdä, millä tunteella hän eli siinä videolla. Rakastimme sitä ja kaikkea tukea, jonka olemme saaneet ystäviltämme ja perheenjäseniltämme. Se, mitä Zoi teki täällä, oli hyvin erityistä, ja se, miten ihmiset ovat siihen reagoineet, on vielä jotain ihan muuta.

Sadowski-Synnott sai onnittelut muiden muassa maansa pääministeriltä Jacinda Ardenilta, jonka reaktio oli hieman hillitympi ja asiallisempi kuin isän vastaava.

– Vastaanotto on ollut täysin mielipuolinen. En ole pysynyt edes mukana, miten paljon olen saanut tukea ja rakkautta, ja sitten sain vielä yhteydenoton Jacindalta.

– Kerroin hänelle terveiset koko joukkueelta täältä Pekingistä, ja toivottavasti teemme kaikki ihmiset ylpeiksi.

Sadowski-Synnottin, 20, saavuttama historiallinen olympiakulta tuli vain muutama viikko sen jälkeen, kun hän voitti kaksi kultamitalia Aspenissa, Coloradossa järjestetyssä X-Gamesissa.

Pekingissä Sadowski-Synnott tavoittelee toista kultaa viikon kuluttua käytävässä big air -kilpailussa.

Lue myös:

    Uusimmat