Edis Tatlin valmentaja Pekka Mäki ja MTV Sportin nyrkkeilyasiantuntija Amin Asikainen ovat yhtä mieltä siitä, että Tatli voi saada paikan tyrmätä Mzonke Fana lauantaina Espoossa. Helppoa ottelusta ei kuitenkaan tule.
Tatli puolustaa Fanaa vastaan WBA-liiton kevyen sarjan Inter-Continental-titteliä. Asikaisen mielestä ottelu on Tatlille eräänlainen malttitesti, kun vastassa on 40-vuotias entinen kaksinkertainen maailmanmestari.
– Hänen täytyy pitää hyvää taktiikaa. 12-eräinen ottelu on pitkä, ja hänen pitää jaotella ottelu. Jos hän pystyy maltilla nyrkkeilemään, rakentamaan iskuja ja etsimään paikkoja, jossain 8-9 erän kohdalla hyvinkin voi tulla ratkaisu, Asikainen sanoo.
– Kunhan vain muistaa otella maltilla, eikä ota heti hirveitä spurtteja ja polta energiavarastoja, Asikainen muistuttaa.
26-vuotiaan Tatlin viidestä edellisestä ottelusta kolme on päättynyt tyrmäysvoittoon. Myös Felix Lora käväisi lattiassa, mutta kesti loppuun saakka. Viimeksi Innocent Anyanwu kaatui todella rajun iskun jälkeen. Tatli sanoi tällä viikolla, että hänellä on kutina tyrmäyksestä. Mäki painottaa, että se ei ole missään nimessä tavoite.
– Ei hän lähde sitä tieten tahtoen hakemaan. Nyrkkeilyn kautta se tulee, ja Edis tietää sen. Jos tyrmäys on tullakseen, niin se tulee. Jos on paikka lopettaa ottelu, niin kyllä hän sen lopettaa, Mäki sanoi MTV Sportille.
Fana luistelee alta pois?
Asikainen sanoo, että Tatlin täytyy voittaakseen peittää ja pihdata aseitaan. Kaikkia kombinaatioita ei saa näyttää heti alussa.
– Niitä pitää jättää reserviin ja kolauttaa kun oikea paikka tulee. Minulla on kuitenkin kutina, että Fana osaa luistella alta pois. Ottelun kulku riippuu paljon siitä, miten Fana lähtee ottelemaan. Jos hän lähtee hirveästi hyökkäämään, hän altistuu vastaiskuille, Asikainen sanoo.
– Jos hän osaa pelimiehenä pysyä poissa tieltä, häntä on vaikea vetää pihalle.
Asikainen sanoo, että ottelusta voi tulla myös pitkä ja tasainen. Videoiden tutkimisen perusteella hän ei odota ottelun päättyvän kesken Fanan eduksi.
– Hän ei ole mikään yhden lyönnin tyrmääjä. Hänellä on hyvä työmoraali ja lyö kyllä ihan painavasti, kun kohdille osuu. Ei hän silti ole mikään tyrmääjä, Asikainen sanoo.
Eteläafrikkalainen Fana piti viimeksi hallussaan MM-vyötä syyskuussa 2010.
Espoon Boxing Night -tapahtuma suorana lähetyksenä MTV Sport 2:lla ja Katsomossa lauantaina 7. joulukuuta kello 19.00 alkaen ja MTV Maxilla klo 20.00 alkaen.