Työttömiä oli 27 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Suomeen on syntynyt heikon talousluottamuksen kierre, arvioi ekonomisti.
Suomessa 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli joulukuussa 8,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli 27 000 enemmän kuin vuosi sitten.
15–74-vuotiaita työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan joulukuussa 226 000. Työttömiä miehiä oli 125 000 ja työttömiä naisia 101 000.
Samassa ikähaarukassa työllisiä oli joulukuussa vajaat 2,6 miljoonaa, mikä oli 56 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisiä miehiä oli 8 000 vähemmän ja työllisiä naisia 48 000 vähemmän edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.
Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa yhteensä lähes 322 000. Se on 24 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 29 000 enemmän kuin edellisessä kuussa.
Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan Suomen pitkään jatkunut heikko talouskehitys heijastuu myös työmarkkinoille.
– Varsinkin rakentamisen edelleen jatkuvat vaikeudet ja yksityisen kulutuksen merkittävästi odotettua hitaampi elpyminen näkyvät selvästi työttömien määrän kasvuna kuluneen vuoden aikana, Ohlsbom sanoo sähköpostikommentissaan.