Työtoverit kuvailevat: tällainen on Lukas Hradecky – hurja ajatusleikki tähtivahdin tulevaisuudesta: ”Ei olisi Lukelle mikään ongelma”

Miesten jalkapallomaajoukkueen tähtimaalivahti Lukas Hradecky, 34, lähestyy vääjäämättä yhtä Suomen palloiluhistorian merkittävintä saavutusta. Hänestä on tulossa ensimmäinen sinivalkoinen, joka johtaa kapteenina joukkueensa Euroopan viiteen kärkisarjaan kuuluvan liigan mestaruuteen. Kaksi pitkään läheltä seurannutta kertovat, mikä tekee Hradeckysta maalivahtina oman itsensä.

Neljä vuotta sitten Vuoden urheilijanakin palkittu maalivahti on uransa huippukohdassa. Hradecky on päästänyt Bundesliigassa tällä kaudella 24 ottelussa 16 maalia. Edistyneiden tilastojen mukaan taakse on mennyt viisi palloa vähemmän kuin olisi pitänyt. 

65 torjunnan palkkana on ollut arvokkaita pisteitä, joita takaa-ajavaan Bayern Müncheniin nähden on kertynyt kymmenen enemmän. Leverkusen ei ole hävinnyt kuluvalla kaudella sarjassa kertaakaan. Kierroksia on pelaamatta yhdeksän.

Osa muistaa, ettei nuori Hradecky ehtinyt pelata Suomessa niin sanottuja miesten pelejä. Tie vei tammikuussa 2009 TPS:stä Tanskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Esbjergiin 19 vuoden, yhden kuukauden ja 17 päivän iässä.

– Olin kuullut Luken nimen, ja Kimmo Lipponen oli aina kehunut minulle, miten poikamaajoukkueissa on erinomainen maalivahti nimeltään Lukas Hradecky. Vaikka hän oli nuorena poikana pitkään aika hentoinen, eivätkä kuperkeikatkaan ihan onnistuneet, Kimmo näki hänessä sellaista potentiaalia, mitä moni muu ei nähnyt, Huuhkajien maalivahtivalmentaja Antti Niemi muistelee.

Maajoukkueen maalivahtivalmentajana maaliskuussa 2010 aloittanut Niemi lensi pian Tanskaan katsomaan Esbjergin kanssa jo aikuisten otteluita tahkonnutta Hradeckya. Maajoukkueen maalivahtitilanteessa oli murrosvaihe, ja Niemi kartoitti ympärillä olevia vaihtoehtoja tulevaisuutta silmällä pitäen. 

Pitäjä, jossa nuori Hradecky tuona päivänä pelasi, oli pieni ja hiljainen. Hyvissä ajoin paikalle saapunut Niemi odotteli aseman penkillä aikansa ennen pelipaikalle siirtymistä.

– Kun alkulämmittelyt alkoivat, ja Luke, toinen veskari ja maalivahtivalmentaja astelivat kentälle, katsoin rehellisyyden nimissä, että on kyllä hoikka poika. Näin niin kuin kauniisti sanottuna, Niemi hymyilee.

90 ottelua Huuhkajissa pelannut Hradecky debytoi maajoukkueessa ystävyysottelussa Viroa vastaan toukokuun 21. päivä vuonna 2010. 

Esbjergistä tie vei vuonna 2013 Teemu Pukillekin tuttuun Bröndbyyn ja kaksi vuotta myöhemmin Bundesliigaan asti. Eintracht Frankfurtissa Hradeckyn kypsyminen huipentui Saksan cupin voittoon kaudella 2017-2018. Saman kauden päätteeksi edessä oli siirto pykälän isompiin ympyröihin. Viimeiset kuusi vuotta Leverkusenissa ovat jalostaneet 192-senttistä vahtia entisestään.

– Lukella ei ole heikkoja osa-alueita. Se on todella tärkeää, että ei ole jotain sellaista osa-aluetta – kuten keskitykset, torjuminen, alueen puolustaminen, linjan tukipelaaminen, yhdellä yhtä vastaan -tilanteet – joka selkeästi rajoittaisi mahdollisuutta pelata huipulla.

Elämä ja jalkapallo

Hradeckyn rennonletkeä olemus tunnetaan. Haastatteluihin hän ei vaikuta suhtautuvan uhkana. Sen sijaan, että jokainen suupielestä karkaileva sana jännittäisi, toimittajien kysymykset vaikuttavat näyttäytyvän hänelle usein jutusteluhetkinä, jopa keskustelun omaisina.

Niemi haluaa puhua myös teemasta, jota ei kannata ohittaa liian nopeasti sen klassiselta kalskahtavasta sävystä huolimatta. Aihe, josta puhutaan Niemen mukaan nykyajan jalkapallossa liian niukalti.

–  Väitän, että tällainen yleinen asenne urheiluun ja elämään peilaa hyvin sitä, miksi Luke on pärjännyt urallaan niin hyvin juuri pitkässä katsannossa. Hän ottaa lajin sopivan rennosti.

Niemi haluaa pyyhkiä tomut käsitteistä, kuten ”joukkuehenki” ja ”asenne”. Kyky käsitellä paineita voi kuulostaa jargonilta, mutta ajatus heijastaa Niemen mukaan olennaista Hradeckysta, jonka suhtautuminen jalkapalloon on vaikuttanut aina olevan oikeassa mittakaavassa.

– Tässä asiassa Luke on aivan erityinen tapaus. Hänelle ei ole kauheasti väliä, pelataanko treenipeli vai isojen panosten karsintapeli. En näe käyttäytymisessä näiden välillä mitään eroa, Niemi nostaa.

Maalivahtipelin vanha totuus ei pala tulessakaan. ”Hyvä pää” on Niemen papereissa Hradeckyn merkittävä vahvuus pelipaikalla, jolle suurimmat paineet vastustajan hyökätessä vähitellen ja eniten kasautuvat.

– Luke suhtautuu jalkapalloon tietenkin vakavasti. Tappiot ja helpot maalit v*tuttavat häntä, mutta hän märehtii ne pois todella nopeasti. Varsinkaan pelin aikana hän ei jää miettimään virheitään lainkaan.

X-asento

Jos pysähtyy mielikuvittamaan Hradeckya leipätyöhönsä, ensimmäisten hahmotelmien joukossa eteen voi piirtyä aavistuksen sivukenossa, mutta lähes x-asennnossa vastustajan viimeistelevää hyökkääjää kohti singahtava kumiukko. Torjunnasta on muodostunut lähes tavaramerkinomainen.

– Yksi vastaan yksi -pelaaminen on nykyään maalivahdille todella tärkeää, koska suurin osa maaleista tehdään läheltä maalia rangaistusalueen sisältä yhdellä kosketuksella siten, että viimeistellään joko sivuliikkeestä tulevaan syöttöön tai esimerkiksi päätetään keskitys. Joukkueet pyrkivät myös usein murtautumaan mahdollisimman läheltä vastustajan linjaa, jolloin yhdellä yhtä vastaan -tilanteet korostuvat – esimerkiksi, kun hyökkääjä pelataan läpi erilaisten kombinaatioiden kautta, Niemi alustaa ja tiivistää takaisin päähenkilöön.

– Yhdellä yhtä vastaan -tilanteissa kaikista tärkeintä on ajoitus. Luke tykkää tehdä ammattikielellä isoksi blokiksi kutsuttavan torjunnan, joka on ikään kuin tällainen x-torjunta. Niissä on pieniä eroja, miten kukin maalivahti sen tekee. Kyseessä on aika uusi juttu, ja ne ovat yleistyneet viimeisen 10-15 vuoden aikana. Kun pelasin vielä itse, ei puhuttu isoista eikä pienistä blokeista. Enemmän oli kyse siitä, että yritettiin saada kroppa pallon eteen.

Niemen mukaan käsipallostakin elementtejä saanut iso blokki edellyttää maalivahdilta erinomaista pallon hahmottamista syvyyssunnassa. 

– Luke hallitsee sen tekniikan todella hyvin ja kykenee arvioimaan etäisyyksiä loistavasti. Ajoitus ratkaisee, koska jos käytät sitä tekniikkaa vähänkin liian aikaisin tai liian myöhään – ja tässä puhutaan sekunnin kymmenyksistä – teet hyökkääjän työn helpoksi.

Vuonna 2013 Huuhkajissa debytoinut virkaveli Jesse Joronen, 30, taistelee parhaillaan seurajoukkueensa Venezian kanssa noususta Italian pääsarjaan. Niemi, Joronen ja Hradecky ovat työskennelleet kolmikkona maajoukkueessa vuodesta 2013. Ajattelultaan terävä Joronen kiteyttää Hradeckyn suuruuden erittäin korkealle tasolle vakiintuneeseen kaikkien osa-alueiden tasaisuuteen. 

– Olen saanut pitkän matkan kirittää Lukea. Hän on pelannut äärettömän hienon uran jo tähän mennessä. Se äijähän huhkii tolppien välissä vieläkin kuin nuori varsa. Vaikka vain yksi maalivahti pelaa kerrallaan, Lukea on iso kiittäminen siitä, että maajoukkueen matkaan on aina hienoa tulla, Joronen hymyilee.

– Luke on äärettömän hyvä sekä klassisessa maalivahtipelissä että jalalla todella pallovarma. Varsinkin vanhemmalla iällä olen myös laittanut merkille hänen kykynsä tietyllä tavalla aistia peliä. Hän tuntee, mitä siinä tulee tapahtumaan – unohtamatta mainioita reaktioita yksi vastaan yksi -tilanteissa. Näiden vuoksi Hradecky pelaa tällä hetkellä Bundesliigan ykkösseurassa.

Pallonkäsittelijä

Hradecky lukeutuu numeroiden valossa Bundesliigan eliittiin usealla saralla. Yksi osa-alueista on keskityspallojen poiminta.

– Ihmiset usein luulevat, että jos maalivahti on vain pitkä, se on keskityspalloissa hyvä. Eihän se sillä tavalla mene. Kyse on tietynlaisesta rohkeudesta ja asenteesta haluta hakea niitä palloja. Ennen muuta kyse on sijoittumisesta palloon, maaliin ja vastustajan pelaajiin nähden. Sijoittumisen pitää olla jo lähtökohtaisesti oikea, jos aiot iskeä keskityspalloon kiinni, Niemi tähdentää.

Kuten on jo pitkään ollut tunnettua, jokaisen Euroopan kärkisarjassa pelaavan maalivahdin on kyettävä osallistumaan peliin jalalla – kuin ylimääräisenä kenttäpelaajana.

– Lukella on todella hyvä kyky nähdä kenttä. Löydät häneltä esimerkiksi maajoukkueen peleistä paljon niin sanottuja ässäsyöttöjä tilanteissa, joissa kaikki odottavat hänen antavan pallon topparille tai alemmalle keskikentälle, mutta hän löytääkin avoimen välin esimerkiksi keskikentän kasipaikalla, Niemi kuvailee.

– Vaikka peruskatsojan silmään näyttäisi, että esimerkiksi Rasmus Schüller on sillä hetkellä ahtaassa paikassa, Hradecky pystyy antamaan pallon hänelle oikealle puolelle ja samalla kertomaan syötöllään, että tämä pallo on jatkettavissa esimerkiksi laitaan. Hänellä on erinomainen kyky hahmottaa se kokonaisuus, mitä kentällä tapahtuu.

– Kun Luke teki itseään tunnetuksi maalivahtina, Suomessa puhuttiin esimerkiksi siitä, onko hän riittävän hyvä jalalla. Ihmettelin aina sitä keskustelua. Vaikka hän oli monella tavalla raakile 14 vuotta sitten, hän ei ollut huono silloinkaan. Näin, että hän on meidän mittakaavassa erittäin kykenevä maalivahti, joka parantuu varmasti iän myötä. 

16 päästettyä maalia on kaikkien vähintään 20 ottelua Bundesliigassa pelanneiden maalivahtien vertailussa selkeästi pienin lukema. Sen mahdollistajia ovat Hradeckyn lisäksi Leverkusenissa monet pelaajat. Yksi heistä on 28-vuotias norsunluunrannikkolaistoppari Jonathan Tah.

– Minun mielestäni topparin pelipaikalla pitää olla sellainen pelaaja, joka toimii ikään kuin valmentajan apuna. Ajatukseni kumpuaa varmaan briteistä, joissa tämä ajatus oli vallalla. (Leverkusenin) puolustuslinjan toiminta ei ole kuitenkaan yksittäisen pelaajan vastuulla. Se tulee hyvästä harjoittelusta ja selkäytimestä, miten tietyt tilanteet puolustetaan. Pelaajat kuten Tah saattavat sitten johtaa sitä koko juttua.

Perintö

Tähteellä olevalta Hradeckyn uralta Niemi ei tohdi enempää toivoa. Hän muistuttaa, että Euroopassa pelaa tällä hetkellä muutamia tuhansia maalivahteja, joista puheenaiheena olevaan yhteen prosenttiin Hradecky lukeutuu. 

– Oletetaan, että Leverkusen voittaa mestaruuden, mikä olisi tarkalleen se parempi vaihtoehto? Ei niitä hirvittävästi ole. Uskon, että hän on aika tyytyväinen mies tällä hetkellä.

– Ilman sinivalkoisia laseja Luke kuuluu juuri tällä hetkellä Euroopan 30 parhaan maalivahdin joukkoon. Jos ajatusleikissä Luke siirtyisi ensi kaudeksi vaikka Liverpooliin ja Alisson vaihtaisi jostain syystä maisemaa, tehtävä ei olisi Lukelle mikään ongelma. Olen täysin varma, että Luke pystyisi pelaamaan myös Valioliigan huippujoukkueessa. Palaan alkuun: hänellä ei ole mitään isoja heikkouksia.

Joronen neuvoo tarkkailemaan muiden maailman kärkivahtien ohella Hradeckyn sijoittumista erilaisissa tilanteissa.

– Ennen kuin itse laukaus tapahtuu, kaikista tärkeintä on, mitä tapahtuu juuri ennen sitä. Nuorena maalivahtina kannattaa jo alkaa miettiä sitä, mikä on kaikkein optimaalisin paikka lähteä tekemään torjuntaa kunnioittaen samalla sitä, millainen maalivahtityyppi itse on. Hyvään sijoittumiseen vaikuttavat toki myös kunkin fyysiset ominaisuudet. 

Turun Runosmäestä alkaneen mittavan uran oppi tuleville maalivahdeille on jo hahmollaan.

– Lukella on ollut äärettömän hyvä urapolku, jonka aikana hän on kasvanut aina sopivissa määrin ottaakseen seuraavan askeleen juuri oikeassa kohdassa, Joronen muistuttaa.

Isoa blokkia tarvittaneen taas pian, kun Huuhkajat taistelee EM-jatkokarsinnoissa paikasta kesän arvokisoihin. Niemen tähdennys Hradeckyn tulevasta perinnöstä kiteytyy kuitenkin toisaalle.

– Luke muistuttaa ensinnäkin siitä, ettei kaikkien tarvitse olla teini-ihmeitä. Se, millainen maalivahti olet 15-17-vuotiaana, ei vielä määrittele sitä mitä sinusta tulee aikuisiässä. Sitä on mahdotonta tietää. Ja vaikka sitä on vaikeaa opettaa, haluan nostaa toisena tietynlaisen rentouden. Tee tosissasi se mitä teet, mutta muista, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin jalkapallo.

Lue myös:

    Uusimmat