Työssäkäyvän äidin tunnustus sai somessa sympatian vyöryn – samaistutko sinäkin? "Päivissä ei ole koskaan tarpeeksi tunteja, yritän vain selviytyä"

Lapsiperheen arki – miten sitä jaksaa? 7:36
Huomenta Suomessa pohdittiin aiemmin rankkaa lapsiperhearkea.

Erään naisen kertomus sai monet äidit ja isät tunnistamaan tutun kuuloisen tarinan. 

Humans of New York on valokuvablogi, jonka perustajan Brandon Stantonin löytämät tarinat ovat olleet suosittuja jo vuosia. Instagramissa tilillä on 9 miljoonaa seuraajaa.

Hiljattain hän julkaisi samaistuttavan tunnustuksen, jossa työssäkäyvä äiti kertoo, miltä perheen ja työn yhdistämiseen liittyvä "oravanpyörä" tuntuu. 

– Työssäkäyvänä äitinä olen kaiken aikaa väsynyt. Minulla ei ole aikaa ajatella. Kävelen kaikkialle nopeasti. Kotona haluaisin vain nukkua ja katsoa tv:tä, mutta koska on kesä, lapset haluavat tehdä koko ajan jotain. Olisi houkuttelevaa vastata, että "myöhemmin" tai "ensi viikolla", äiti kertoo. 

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. 

Ruuhkavuosien uuvuttama äiti joutuu valitsemaan

Nainen kertoo kuitenkin pakottavansa itsensä lasten kanssa ulos puistoon, museoon tai rannalle.

– Koska vaikka mikä olisi, niin aika on lopulta katovaista. Tuntuu siltä, kuin olisin ollut vain hetki sitten raskaana. Olin jännittynyt ja innoissani. Ensi viikolla vanhin poikani on kuitenkin jo kymmenen.

Pikkulapsiaika on lyhyt, mutta väsyttävä. Tilillä avautunut äiti kuvailee ruuhkavuosien tunteita osuvasti.

– Taaksepäin katsottuna aika on mennyt kuin sumussa. Töitä, töitä ja töitä, eikä päivissä ole koskaan tarpeeksi tunteja. Yritän vain selviytyä. Mutta olen hyvä äiti. Löydän aina aikaa lapsille, vaikka olisin uupunut. Koska minä tiedän, että uupuneenakin tämä on se ainut aika, mikä minulla lasten kanssa on. 

Instagram-tilin seuraajat ovat liikuttuneet tunnustuksesta. 

– Kauniisti sanottu, yksi seuraaja kirjoittaa. 

– Äidin syyllisyys on todellista. Mutta älä huoli, teet parhaasi ja se varmasti riittää, toinen seuraaja kannustaa. 

Lähteet: Today.comInstagram

Lue myös:

    Uusimmat