Työpaikan viestintäkanavalla jaettiin pornoa ja väkivaltakuvia – yritys joutui sulkemaan chatin: "Olemme olleet tietoisia siitä, että kanavassa on ollut välillä rajuakin läppää"

Ohjelmistoyhtiön sisäiseen viestintään käytetty kanava jouduttiin sulkemaan häiritsevän sisällön vuoksi. Osa yrityksen työntekijöistä oli jakanut kanavassa esimerkiksi pornoa. 

Pörssissä oleva ohjelmistoyhtiö Vincit on sulkenut sisäisen viestintäkanavan, jossa on ollut pornoa ja gorea eli rajun ja sadistisen väkivallan kuvastoa. Kanavaan on ollut pääsy yrityksen kaikella henkilöstöllä, sen luonne on ollut yleisesti tiedossa ja uusia työntekijöitä on varoitettu sisällöstä.

Vincitillä on monien yritysten tapaan käytössä sähköpostia korvaava Slack-pikaviestinpalvelu, johon työntekijät voivat avata erilaisia sisältövirtoja.

– Vincitissä on satoja Slack-kanavia. Johdon jäsenet ovat käyneet kyseisessä kanavassa vain satunnaisesti. Olemme olleet tietoisia siitä, että kanavassa on ollut välillä rajuakin läppää, Vincitin henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen sanoo.

"Kanavassa on käyty hyvääkin keskustelua"

Pääasiallisesti kanavassa on ollut Pystysen mukaan yrityksen käytäntöihin liittyvää tuuletusta, erityisesti organisaatiomuutosten yhteydessä.

– Kanavassa on käyty hyvääkin keskustelua ja sieltä on tullut paljon teemoja johdon käsiteltäväksi, Pystynen sanoo.

Kanava päätettiin sulkea yrityksessä käydyn arvopohjaisen keskustelun myötä.

– Asiattomia sisältöjä on jakanut satunnaisesti muutama henkilö. Tällä ei ole vaikutusta heidän työsuhteisiinsa.

Ohjeistus uusitaan

Yrityksessä ollaan nyt laatimassa ohjeistusta siitä, millaiset sisällöt ovat asiallisia yrityksen sisäisissä kanavissa.

Hyvänä Pystynen pitää sitä, että yrityksessä on sallittua tuoda erilaisiakin näkemyksiä esiin, mutta olennaista on myös keskustelun kautta muodostaa yhteinen käsitys siitä, mikä on sopivaa.

– Isoissa yrityksissä on monenlaisia ihmisiä ja käsityksiä sekä näkemyksiä sopivuudesta.

Pystynen muistuttaa että Vincit on kasvanut pienestä teekkarihenkisestä ohjelmistoyrityksestä isoksi toimijaksi, jolla on globaali tavoite.

– Teemme määrätietoisesti työtä yrityksen kulttuurin muuttamiseksi monimuotoisemmaksi. Se vaatii aikaa ja paljon käytännön tekoja.

Osa sisäistä viestintää

Slack-kanavat ovat pitkälti korvanneet sähköpostin ja erilaiset projektinhallintatyökalut monien yritysten sisäisessä viestiliikenteessä. Slackissa perustetaan kanavia erilaisille sisältötyypeille, hankkeille ja tehtäville. Usein joukossa on myös vapaa-aikaan ja huviin liittyviä kanavia. Slack-kanavien katsotaan olevan osa yrityksen sisäistä viestintää.

Vincit on aiemmin joutunut kritiikin kohteeksi pörssitiedotteisiin ja tulosjulkistusvideoihin piilotetuista kaksimielisistä sanaleikeistä. Alkuvuodesta yritystä koetteli seksistiseen työpaikkailmoitteluun liittynyt Parempi Mikko -kohu. Kesäkuun puolessavälissä yritys julkaisi tulosvaroituksen.

Vuonna 2007 perustetun yrityksen kotipaikka on Tampere. Työntekijöitä on noin 450. Vuonna 2018 yrityksen liikevaihto oli 43,5 miljoonaa euroa ja käyttökate 5,9 miljoonaa euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat