Tuore työministeri, kokoomuksen Arto Satonen oli MTV:n Huomenta Suomessa keskustelemassa hallitusohjelman linjausten merkityksestä työelämään.
Linjaus ensimmäisen sairauslomapäivän muuttaminen omakustanteiseksi on herättänyt paljon keskustelua. Satonen kertoo, että ajatus tulee Ruotsista.
– Ruotsissa on ollut tämä jo 90-luvulta asti käytössä ja sillä tavoitellaan sitä, että menetettyjä työpäiviä on vähemmän.
Satonen huomauttaa, että hallitusohjelman linjaus on tehty niin, että jokainen toimiala voi työehtosopimuksessa päättää asiasta itsenäisesti.
– Varmaan tulee olemaan niin, että valtaosalla tilanne säilyy siten, että ensimmäinen sairauslomapäivä on jatkossakin palkallinen. Mutta ne alat, joissa tämä on erityisesti ongelmallinen, niin ne voivat ottaa tämän käyttöön.
Satonen toteaa, että kokonaisuudessaan sairauspoissaolojen määrä on lisääntynyt merkittävästi. Satonen ei kuitenkaan lähden asian tiimoilta tarkempaan alakohtaiseen arviointiin.
Uusi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoi eilen Huomenta Suomen haastattelussa ensimmäisen palkattoman sairauslomapäivän olevan vaikeasti toteutettavissa hoitoalalla.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:15