Perheportaali-hankkeesta on valmistunut ensimmäisiä tuloksia Jyväskylän yliopistossa. Perheportaali ei aio avata mitään Internet-palvelua, vaan tarkoituksena on selvittää, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan hyödyntää perheen arjen hallinnassa.
Tulosten mukaan erityisesti äidit toivovat perhekeskeistä näkökulmaa uusien laitteiden ja sovellusten suunnitteluun. Nykyisin tekniikka ei kehity perheen lähtökohdista. Käyttökin keskittyy keskimääräistä enemmän sellaisille perheille, joilla on tavanomaista enemmän kiinnostusta ja mahdollisuuksia tekniikan käyttöönottoon.
Psykologian professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta katsoo, että tieto- ja viestintätekniikan sovellukset ovat niin työkeskeisiä, että ne eivät sellaisinaan oikein sovi perhepiiriin ja perheenjäsenten vuorovaikutukseen.

Pulkkisen mukaan esimerkiksi matkapuhelinta ja tekstiviestejä käytetään ydinperheessä, mutta isovanhempien sukupolvi jää usein tämän viestinnän ulkopuolella. Internet ja sähköposti ovat vielä kömpelömpiä perheen vuorovaikutuskanavia, vaikka ne sopivat ystäväpiirin ja työtoverien suhteiden hoitoon.
-Perheenjäsenten kommunikointi on edelleen aika paljon lippua ja lappua. Niistä sitten tehdään palapeliä, kuka menee mihinkin, mitkä ovat ohjelmat, aikataulut ja lukujärjestykset.
Mummon viestit keittiön näytölle
Pulkkinen haaveilee sellaisesta tietotekniikan kypsymisvaiheesta, jossa esimerkiksi aina auki oleva keittiön näyttöruutu kertoisi mummon ja kummitädin viestit sekä vanhempien ja lasten menot.
-Viestintä voisi olla jaetumpaa kuin se on tällä hetkellä, Pulkkinen toivoo.