Työ vieraannutti huippukokki Hans Välimäen lapsistaan

Ravintoloitsija Hans Välimäki paljastaa MTV3:n Perho tuli taloon -ohjelmassa joutuneensa tekemään uransa vuoksi kovia uhrauksia.

Kiireisen keittiömestarin työhön kuuluu paljon matkoja ja muita poissaoloja, mikä on vaikuttanut perhe-elämään.

– En ole nähnyt lasten kasvavan. Minulla on kolme lasta, kymmenvuotias tyttö sekä seitsemän- ja kolmevuotiaat pojat. Perhe-elämästä on joutunut tinkimään, Välimäki kertoo ohjelmassa.

Välimäen avioliitto kokki Teresa Välimäen kanssa päättyi eroon 2004. Heillä on liitostaan kaksi lasta.

– Kaksi ensimmäistä lasta ovat ehkä jo vieraantuneet minusta. Se on sääli. Mutta jossain vaiheessa toivottavasti tapahtuu lähentymistä, Välimäki kertoo toimittaja Anna Perholle.

Hans Välimäki avioitui elokuussa 2005 Maria von Graevenitzin kanssa, jonka kanssa hänellä on kolmevuotias poika.

Isänä Välimäki kuvaa itseään lepsuksi.

– Uskon lahjontaan ja siihen illuusioon, että äiti tai naiset ovat aina väärässä ja isin kanssa on hauskempaa, huippukokki kertoo pilke silmäkulmassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat