Twitter puuttui taas Trumpin kirjoituksiin – "Tämä tviitti rikkoi väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä"

Twitter on jälleen puuttunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tviitteihin. Twitterin mukaan presidentin Minneapolisin mellakoita koskeva kirjoitus, jossa puhutaan mellakoitsijoiden ampumisesta, rikkoo Twitterin väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä.

–  Kun ryöstely alkaa, alkaa myös ampuminen. Kiitos!, Trump kirjoitti käydessään läpi, miten viranomaiset vastaavat kriisiin.

Tviitti on edelleen nähtävillä, mutta siitä tykkäämistä ja sen edelleen välittämistä on rajoitettu.

–  Tämä tviitti loukkaa Twitterin sääntöjä väkivallan ihannoinnista. Tästä huolimatta Twitter on päättänyt, että tviitin pitäminen nähtävillä saattaa olla yleisen edun mukaista, Twitter perusteli.

Trump allekirjoitti eilen paikallista aikaa sosiaalisen median yhtiöiden laillista asemaa koskevan presidentin asetuksen, jonka tarkoituksena on heikentää yhtiöiden suojaa.

Presidentin asetukset ovat Yhdysvaltain presidentin antamia määräyksiä, jotka eivät ole lainsäädäntöä, mutta joilla presidentti voi ohjata valtion virastojen toimintaa. Kongressi ei voi kumota presidentin asetuksia, mutta se voi lainsäädännöllään tehdä niiden noudattamisen käytännössä mahdottomaksi.

Trump suuttui Twitterille, kun yhteisöpalvelu merkitsi ensi kertaa presidentin tviitteihin faktantarkistuksesta kertovan sinisen huutomerkin.


Lue myös:

    Uusimmat