Jouduin luovuttamaan pallini. Tosin en ihan kenelle tahansa. Markku Alén kun luotti kahdennentoista kerran ajettavassa San Marinon Rally Legend-tapahtumassa luottokartturiinsa Ilkka Kivimäkeen. Kisatilanteessa Markku luottaa Ilkkaan kuin vuoreen.
– Kun olet yli 40 vuotta työskennellyt saman kaverin kanssa, niin mitä sitä huonompaan vaihtaa, Markku kiitteli ystäväänsä, ja vinkkasi samalla minun suuntaan.
Tähän kommenttiin minulla ei ollut mitään lisättävää. Näytöt ovat kovat. Alén-Kivimäki-kaksikko on pisimpään aktiivisesti työskennellyt parivaljakko rallihistoriassa.
Ensimmäistä kertaa Teknavin historiassa pääsin tekemään reportaasia ikäänkuin vanhaan hyvään Yleisradio-aikaan. Lähdimme seuraamaan Markun ja Ilkan edesottamuksia San Marinoon, jossa kaksikolla oli puolustettavanaan kahden peräkkäisen voiton putki Legenda-kisan B-ryhmässä. Eikä ajokkina voinut olla muukaan kuin Lancia 037.
– Auton toimitti meille moottoriurheiluun erikoistunut paikallinen KeySport-niminen yritys. Ne tekee mulle kisoihin juuri sellaisen auton kun haluan, Alén kertoi taustoista.
– Osia päivitetään niin paljon kuin mahdollista. Jousitus ja jarrut nousee kovaan rooliin. Sen takia ajoin harjoituspätkän viisi kertaa läpi, että pääsen sisään autoon. Mutta kun kyseessä on vanha auto, vuodelta 1983, niin se on aina pikku kysymysmerkki tekniikaltaan. Mutta moottori on huikea, Markku jaksoi hehkuttaa.
Istuimme Markun kanssa huoltoteltalla. Dr. Alén oli vielä rento ja oma itsensä, mutta näin olemuksesta, että illalla käynnistyvä kilpailu pyöri jo mielessä.
– Onhan tämä sellainen tapahtuma, että syödään, juodaan ja puhutaan pelkkää peetä, Markku nauroi.
– Vähän tämä vanhaa miestä rasittaa, kun vapaa-aikaa ei ole hetkeäkään. Jos ei ajeta, niin sitten ollaan edustamassa. Mutta kyllä minä olen tänne ajamaan tullut, Alén vahvisti olettamukseni.
– Tämä on vähän sellainen erikoinen ralli, että ajetaan koko ajan sääntöjen ulkopuolella. Huollotkin saa suorittaa missä vaan. Vähän kuin ennen vanhaan. Mutta se mikä täällä on bonusta, ovat nämä yöllä ajettavat erikoiskokeet, Alén painotti.
– Aina täällä on pieni kaaos päällä, mutta kumma kyllä kaikki vaan toimii, Markku lisäsi ja lähti hotellille keskittymään.


