Tuukka Rask jätti joukkueen kesken NHL:n pudotuspelien – maalivahti avasi vaikean päätöksen syyt: "Sain edellisenä iltana puhelun"

Mikko Rantanen: Otettava askel kohti finaaleita 1:49
Tuukka Raskin tavoin myös Coloradon Mikko Rantanen valmistautuu alkavaan NHL-kauteen

Boston Bruinsin suomalaismaalivahti Tuukka Rask jätti joukkueensa kesken pudotuspelien elokuussa henkilökohtaisiin syihin vedoten. Nyt Rask on kommentoinut tarkemmin radikaalin ratkaisunsa syitä.

Seura tiedotti Raskin lähdöstä alle kaksi tuntia ennen kolmatta ottelua pudotuspelisarjassa Carolina Hurricanesia vastaan.

– Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Sain edellisenä iltana puhelun, jossa kuulin, ettei tyttäreni voi hyvin. Heidän oli täytynyt soittaa ambulanssi, Rask kertoi keskiviikkona TSN:n mukaan.

– Siinä kohdin ajatukset olivat aivan sekaisin. Minulla oli tunne, että kuplasta on päästävä on pois. Seuraavana aamuna informoin Bruinsin presidenttiä Cam Neelya, meillä oli lyhyt keskustelu, jonka jälkeen vain lähdin.

Raskin joukkuetoverit osoittivat julkisesti tukensa suomalaisen päätökselle.

– Päätös lähteä oli kova, mutta samalla se ei kuitenkaan ollut. Tiesin, että minulle oli tärkeämpää olla kotona tuohon aikaan. Asian kanssa oli siis helppo elää, Rask kertoi.

– Toisaalta, olla kotona ja tietää, että pitäisi olla pelaamassa jääkiekkoa. Se tekee pelien katsomisesta hankalaa. Siinä kohdin päässä tavallaan pyörii, koska tiedät olevasi oikeassa paikassa kotona, mutta samalla pitäisi olla pysäyttämässä kiekkoja. Ne olivat rajut pari viikkoa.

Kauteen valmistavalle harjoitusleirille saapuminen ei suomalaisvahdin mukaan ole tuottanut lainkaan ongelmia.

33-vuotiaasta Raskista tulee rajoittamaton vapaa agentti alkavan kauden jälkeen.  



Lue myös:

    Uusimmat