Tuukka ja Olga Temonen avoimina arjesta sijoituslapsen kanssa: ”Ei se helppoa ollut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois”

Sijoitustytär tuli Temosten perheeseen alle vuoden ikäisenä.

Tuukka ja Olga Temonen kertovat arjestaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Temosilla on kolme lasta ja sijoitustytär, joka tuli perheeseen kymmenen kuukauden ikäisenä.

Olga Temosen mukaan ensimmäisen lapsen jälkeinen maailmaparannusvietti sai heidät ottamaan sijoituslapsen. Arki sijoituslapsen kanssa on ollut rankkaa, mutta palkitsevaa.

– Ei se mitään helppoa ollut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, hän sanoo.

Hankalinta on Temosten mukaan ollut yhteistyö lapsen biologisten vanhempien kanssa.

– Vaikeinta on, että siinä tulee mukana kaksi aikuista ihmistä, joilla on todella suuria tunteita pelissä.

Tuukka Temosta on ihmetyttänyt myös sosiaalityöntekijöiden toiminta. Kun sijoituslapsi oli ollut heillä vuoden, asiaa alkoi hoitaa uusi työntekijä.

– Hän ilmoitti, että tähdätään siihen, että vuoden päästä lapsi asuu kotona. Millä perusteella? Temonen ihmettelee ja toteaa, että moniongelmaisen perheen tilanteen korjaaminen on pitkä prosessi.

Sijoitustytär on nyt 10-vuotias eikä enää asu Temosten luona täysipäiväisesti. Hän on silti aina heidän lapsensa.

– Minua ei missään vaiheessa häirinnyt se, etten ole maailman ainoa ihminen, jota hän kutsuu äidiksi, Olga Temonen sanoo.

– Kun hän tulee tähän viikonlopuksi, hän on saman tien yksi meistä.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla ja mtv.fissä torstaisin klo 21. Jaksot katsottavissa ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat