Tutkimus: Enemmistö korkeakoulutetuista ulkomaalaisista on kotiutunut Suomeen hyvin – silti yli kolmannes harkitsee muuttoa pois
Tutkimuksen mukaan suomalaisilla on parannettavaa rekrytointitavoissa.
Lähes 80 prosenttia Suomessa asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaista on kotiutunut Suomeen erittäin tai melko hyvin, käy ilmi E2 Tutkimuksen toteuttamasta kyselytutkimuksesta.
Suomesta poismuuttoa lähitulevaisuudessa harkitsee kuitenkin lähes 40 prosenttia vastanneista. Työttömyys sekä kielitaidon ja suomalaisten ystävien puute vaikeuttavat kotiutumista.
Lue myös: MTV väänsi rautalangasta: Minne työvoima on kadonnut? Tästä syystä Suomessa on huutava osaajapula
Nämä tekijät vetävät ulkomaalaisia Suomeen
Tärkeimpiä syitä muuttaa Suomeen ovat työ, opiskelu, suomalainen puoliso ja halu asua Suomessa. Työn vuoksi Suomeen muuttaneista yli puolella ei ollut aiempia siteitä Suomeen.
Tutkimuksen mukaan Suomeen muuttaneiden mielestä maan vahvuuksia ovat hyvä elintaso, luonnonläheisyys, turvallisuus sekä työn ja vapaa-ajan yhdistämisen mahdollisuus.
Anonyymia rekrytointia pidetään tärkeänä
Ulkomaalaiset osaajat katsoivat, että suomalaisissa rekrytointitavoissa on parantamisen varaa.
Yli puolet piti anonyymia rekrytointiprosessia tärkeänä. Lisäksi lähes 80 prosenttia toivoi, että vaadittava suomen tai ruotsin kielen taito mainittaisiin työnhakuilmoituksessa.
Tutkimukseen vastanneista 39 prosenttia oli kokenut työelämässä syrjintää, jonka he kertoivat liittyneen erityisesti heidän kieli- ja kansallisuustaustaansa.
Syrjintää kokeneista 68 prosenttia oli tullut syrjityksi ennen työhaastatteluun pääsyä. Noin puolet oli kokenut syrjintää työhaastattelussa, työpaikalla muiden työntekijöiden toimesta tai työpaikan ulkopuoliselta taholta.
Kyselytutkimus toteutettiin 23. maaliskuuta–31. toukokuuta. Siihen vastasi 753 Suomessa asuvaa korkeasti koulutettua tai puolisonsa työn vuoksi Suomeen muuttanutta ulkomaalaista.
E2 Tutkimus toteutti tutkimuksen osana Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushanketta. Hanketta rahoittavat muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, ulkoministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää