Tutkijan arvio mysteerialuksista: Vastaavista tapauksista tiedetty jo vuosia – miksi Yhdysvallat toimii juuri nyt?
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan vaikuttaa siltä, että vastaavia tapauksia, joista Pohjois-Amerikassa on viime päivinä kohistu, on nähty tai niistä on oltu tietoisia joidenkin vuosien ajan.
Yhdysvallat on ampunut taivaalta alas viime aikoina neljä kohdetta, joista kolme kuluneena viikonloppuna. Ensimmäisen, reilu viikko sitten alasammutun kohteen, on sanottu olevan kiinalainen vakoiluilmapallo. Muista kohteista on hyvin niukalti tietoja.
Salonius-Pasternakin mukaan on vaikea sanoa, miksi Yhdysvallat on tehnyt esineet nyt näkyviksi.
– Onko se vain se, että on eri presidentti. Vai kansainvälinen tilanne: ennen on voitu hyväksyä, että muiden maiden ilmapallot, oli se tiedustelu tai ei, ovat lentäneet yli, mutta nyt nähdään, että ei enää voida antaa, Salonius-Pasternak sanoo.
– Tai onko Yhdysvalloilla jonkunlainen tieto siitä, että näissä ilmapalloissa verrattuna aikaisempiin, jotka keskittyivät enemmän ilmakehän tutkimiseen, olikin jotain ihan eri tekniikkaa.
Salonius-Pasternak: Vakoiluilmapallot voisivat olla loogisia
Voidaanko siis olla varmoja, että kyse on vakoiluilma-aluksista? Kolmen viimeisimmän alasammutun kohteen laatuja selvitetään parhaillaan. Yhdysvaltain ilmavoimien kenraalin mukaan mitään ei ole suljettu pois – ei edes maapallon ulkopuolista elämää.
Salonius-Pasternakin mukaan vakoiluilmapallot voisivat olla looginen päätelmä, kun miettii Kiinan ja muidenkin valtioiden toimintaa.
– Tietenkin Kiina kieltää tämän ja olemme kuulleet, että heidän näkemyksensä mukaan vastaavia on Kiinan lähistöllä.
– Onhan tämä yksi mahdollisuus, että vakoillaan ja katsotaan, reagoiko kukaan.
Salonius-Pasternak sanoo, että sinällään tällaisten vakoiluilmapallojen käytölle on hänen ymmärryksensä mukaan tiedustelulliset perusteet.
– Olen ymmärtänyt, että tämäntyyppisellä kuumailmapallon ja tiedustelulaitteiden yhdistelmällä saadaan dataa, jota ei satelliittien kautta saataisi, hän sanoo.
Vaikuttaako maiden suhteisiin?
UPIn tutkijan mukaan tapahtumat ovat jo jollain tasolla kiristäneet Kiinan ja Yhdysvaltojen välejä. Hän muistuttaa, että Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin matka Pekingiin peruttiin tapahtumien vuoksi.
– Jonkunlainen negatiivinen vaikutus on jo, Salonius-Pasternak sanoo.
Hänen mukaansa Yhdysvallat ei olisi halunnut, että suhteet kiristyvät juuri nyt. Amerikkalaiset olisivat päinvastoin halunneet keskustella kiinalaisten kanssa.
– Varmaan Yhdysvalloissa on mietitty aika pitkään, mitä sanotaan julkisuuteen, miten julkaistaan ja ammutaanko alas. Epäilen, että Yhdysvaltain viranomaisilla pitää olla aika vahvat perusteet tässä tilanteessa "kiristää" tilannetta Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä.
Pidemmän ajan vaikutuksia maiden suhteisiin on Salonius-Pasternakin mukaan vaikea sanoa, sillä ei vielä kunnolla tiedetä, miten Kiina asiaan reagoi.
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja sanoi tänään, että yli kymmenen Yhdysvaltojen korkealla lentävää ilmapalloa on lentänyt Kiinan ylitse tammikuun 2022 jälkeen.
Tiedottajan mukaan Kiinan vastaus ilmapalloihin on ollut ”vastuullinen ja ammattimainen”. Sen tarkempia tietoja kohteista hän ei antanut.
Yhdysvallat kiisti heti tuoreeltaan Kiinan väitteet.
– Ei totta, emme tee sitä. Ehdottomasti ei ole totta. Emme lennätä ilmapalloja Kiinan yllä, Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden tiedottaja John Kirby sanoi MSNBC:n haastattelussa.
Kuka aktivoitui?
Salonius-Pasternak sanoo, että toistaiseksi on vaikea päätellä, onko esiin tulleissa tapauksissa kyse Kiinan tiedustelun vai Yhdysvaltojen aktivoitumisesta.
– On täysin mahdollista, että Kiina on tehnyt vastaavaa jo vuosien ajan, mutta se on otettu tarpeeksi vakavasti vasta viimeisen vuoden ajan ja sen takia tiedämme nyt enemmän. Sen takia on vaikea sanoa, onko Kiina nyt aktivoitunut vai onko Yhdysvallat aktivoitunut kertomisessa, hän sanoo.
Lisää tiedettäneen enemmän, kun Yhdysvallat saa selville ja kertoo lisää viikonlopun aikana alasammutuista esineistä.
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää