Tutkija: Turkin on tehtävä valinta kurdien ja Isisin välillä

Turkin on eilisen itsemurhaiskun jälkeen rehellisesti myönnettävä, että Isis on sen lähialueiden suurin uhka, eivät suinkaan kurdit, sanoo vanhempi tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista.  

– Valinta on yksinkertaisesti tehtävä, hän painottaa.  

Lisäksi Turkin on hänen mukaansa lopetettava jo vuosia kestänyt jankuttaminen, että Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinto on pääuhka tällä alueella, ja että siitä on päästävä eroon.  

– Kurdithan joutuvat tällä hetkellä, niin ikävää kuin se onkin, taistelemaan Assadin hallinnon rinnalla Isisiä vastaan. Jonkinlainen diplomaattinen ratkaisu on löydettävä, koska tämä tie ei vie mihinkään, Alaranta aprikoi.  

Eilen Syyrian rajan lähellä olevassa Surucin kaupungissa tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli 32 ihmistä ja satakunta haavoittui.

Tähtäimessa Assadin hallinto

Itsemurhaisku Turkin maaperällä ei tullut Alarannalle yllätyksenä, koska jo pitkään on puhuttu Isisin muodostamasta turvallisuusriskistä Turkille.  

Iskun ajankohdan selittää hänen mukaansa se, että Turkki on parin viime viikon aikana kiristänyt Isisin vastaisia toimia Turkin sisällä.  

– Pari päivää sitten Isis varoitti kostavansa tämän Turkille. Turkkilaisissa lehdissä mainittiin asiasta.  

Turkin suhtautuminen Isisiin on ollut jo pitkään epämääräinen, mikä Alarannan mukaan johtuu presidentti Recep Tayyip Erdoganin AKP-puolueen hallituksen pyrkimyksestä kaataa Bashar al-Assadin hallinto Syyriassa.  

– AKP:n hallinto on tukenut oikeastaan kaikkia mahdollisia oppositioryhmiä Syyriassa riippumatta siitä, ovatko ne radikaali-islamistisia vai maltillisia.  

Alarannan mukaan AKP:n hallintoa on kaivertanut myös se, että rajan pintaan Pohjois-Syyriaan näyttäisi muodostuvan kurdien itsehallintoalue. Siellä vallassa oleva kurdiryhmä taas on Turkin oman kurdien separatistijärjestön (PKK) liitännäinen.  

Paine Turkissa on kuitenkin kova Isisin vastaisten toimien koventamiseen.  

– Hallituksen pitää vastata kansallisesta turvallisuudesta kansalaisten silmissä. Luulen, että otteet kiristyvät, Alaranta sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat