Tutkija: Putinin esiintyminen sänkypotilaanakin olisi parempi kuin huhumylly

Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla alkaa olla kiire astua julkisuuteen. Näin arvioi Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith.

Venäjän presidenttiä ei ole varmuudella nähty julkisuudessa sitten maaliskuun alkupäivien, ja hänen poissaolonsa syitä on arvuuteltu laajasti eri puolilla.  

Smith arvioi, että Putin ei voi enää pitkään lykätä ulostuloaan. Presidentin internetsivun mukaan Putinin on määrä tavata huomenna Pietarissa Kirgisian presidentti Almazbek Atambajev.  

-Jos huominen esiintyminen perutaan, tätä hullunmyllyä ei pysäytä enää yhtään mikään. Silloin loputkin Putinin vahvan miehen imagosta alkaa karsiutua pois, koska siinä vaiheessa venäläisetkään eivät usko, että presidentti voisi olla vahva.  

Smithin mukaan tilanne alkaa olla sen verran vaikea, että Putinin voisi olla parempi esiintyä kameroiden edessä jopa sänkypotilaana kuin pysytellä poissa. Yhtenä selityksenä Putinin katoamiselle julkisuudesta on esitetty sairautta.

Sisäinen valtataistelu ruokkii epävarmuutta

Smith toteaa, että nyt on vaikea arvioida Venäjän sisäistä valtataistelua. Hän kuitenkin huomauttaa, että siinä on huolestuttavia piirteitä. Valtaeliitin sisäinen tasapaino on herkkä, ja on liian varhaista nähdä, kuka hyötyy sekavuudesta ja huhuista.  

-Hyötyjät voivat olla silovikit, oligarkkeja tai oppositiota. Se tiedetään vasta, kun tämä mysteeri alkaa selvitä.  

Silovikeihin lukeutuu muun muassa puolustus- ja turvallisuusorganisaatioiden edustajia.  

Smith arvioi, että Putinin kolmannella presidenttikaudella valtatasapaino ei ole ollut yhtä vakaa kuin aiemmin. Nyt näyttää siltä, että yksi ryhmä, "kovan vallan miehet", kuten turvallisuuspalvelu FSB ja armeija on ottamassa yliotetta. Tämä puolestaan saa aikaiseksi spekulaatioita siitä, mitä muut ryhmät yrittävät seuraavaksi tehdä. Smith tunnistaa selvän valtataistelun:  

-Monet ovat sanoneet, että (oppositiopoliitikko Boris) Nemtsovin murhasta on lähtenyt efekti eteenpäin. Kun päällä on vielä Ukraina ja taloudellinen kriisi, ruokkii tilanne yhteiskunnallista epävakautta ja kuvaa siitä, että Venäjä ei olekaan kovin vahvalla kädellä johdettu. On tämä sellainen kokonaisuus, että ei tästä mitään hyvää voi pidemmällä tähtäimellä seurata.  

Lue myös:

    Uusimmat