Turun Sanomat: Liedon Tokmannissa käy salaa lattialle ulostava asiakas –"Tekijä pitäisi saada itse kiinni"

Liedon Tokmannia piinaa asiakas, joka on ulostanut kaupan lattialle, kertoo Turun Sanomat.

Jo useamman kerran tänä keväänä hyllyjen välistä on löytynyt ulostetta, Tokmannilta kerrotaan lehdelle.

Tuorein tapaus sattui viime viikolla. Tekijä ei toistaiseksi ole kaupan tiedossa, sillä yksikään jätöstely ei ole taltioitunut myymälän valvontakameroihin.

– Poliisi ei voi paljonkaan tehdä. Tekijä pitäisi itse saada kiinni, vasta sitten voimme ilmoittaa poliisille, sanoo Tokmannin turvallisuuspäällikkö Jukka Oinonen Turun Sanomissa.

Oulussa samantyyppisten tekojen sarja on johtanut poliisitutkintaan. Oulun Raksilan uimahallin altaasta löytyi ulostetta useita kertoja tänä keväänä.

Poliisi, jolla on pääsy uimahallin videotallenteisiin, tutkii tapahtuneita altaaseen ulostamisia vahingontekorikoksena.

Raksilassa teot ovat aiheuttaneet uimahallille yhteensä tuhansien eurojen tappiot, kaupungin liikuntalaitokselta kerrottiin STT:lle toukokuussa.

Myös Liedon Tokmannissa ulosteiden siivoamisesta on koitunut siivouskuluja, Oinonen kertoo. 


Lue myös:

    Uusimmat