Hyvinkään ulosteroiskija tunnistettu – keski-ikäinen epäilty ehti piinata yrittäjiä yli vuoden

Hyvinkäällä yrittäjiä ulosteiskuilla yli vuoden piinannut henkilö on tunnistettu, kertoo poliisi.

Poliisi julkaisi eilen epäillyn kuvan ja pyysi kansalaisilta tietoja hänen henkilöllisyydestä.

Keski-ikäisen, polkupyörällä liikkuneen miehen epäillään heittäneen useamman kerran hyvinkääläisen yrittäjän rappuun ja ikkunaan ruokaa ja ulostetta.

Poliisin mukaan epäillyn henkilöllisyys selvisi yleisövihjeen avulla.

Ilkivalta jatkunut jo yli vuoden

MTV Uutiset kertoi aiemmin pizzeriayrittäjästä, jonka ravintola on joutunut sarjavahingontekijän kohteeksi. Ilkivaltaa on tehty jo yli vuoden verran, ja tapauksia on sattunut pahimmillaan jopa kolme kertaa viikossa.

Yrittäjän viereinen liike on myös joutunut ulosteiskujen kohteeksi.

Poliisi ei ole ottanut kantaa huhuihin, joiden mukaan teolla olisi rasistinen motiivi, koska epäiltyä ei ole päästy kuulemaan.

Poliisi kiittää kansalaisia yleisövihjeistä. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Lue myös:

    Uusimmat