Turkin presidentti Erdogan täräyttää: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi virhe – Yhdysvallat pyytää selvitystä
Turkki ei suhtaudu Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyteen myönteisesti, sanoo Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan.
Erdoganin mukaan ei ole mahdollista, että Turkki tukisi Ruotsin ja Suomen Nato-pyrkimyksiä.
Yhdysvallat aikoo pyytää Turkilta selvitystä sen kannanotoista Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä, kertoo Valkoinen talo.
– Seuraamme kehitystä Suomen ja Ruotsin osalta, mutta emme suhtaudu asiaan myönteisesti, Erdogan kertoi toimittajille Turkin pääkaupunki Istanbulissa.
Hänen mukaansa Turkki ei halua "tehdä samanlaista virhettä" kuin silloin, kun Kreikka otettiin Naton jäseneksi. Kreikalla ja Turkilla on monia poliittisia kiistoja.
Hänen mukaansa "Pohjoismaat ovat kuin "vierastalo terrorijärjestöille"". Hän viittasi etenkin kurdien sissijärjestö PKK:hon ja sen taistelijoihin. Tästä puhuessaan Erdogan viittasi nimeltä kuitenkin Hollantiin ja Ruotsiin, ei Suomeen.
– PKK, (äärivasemmistolainen järjestö) DHKPC, ovat pesiytyneet Ruotsiin ja Hollantiin ja ovat jopa näiden maiden parlamenteissa, hän sanoi turkkilaismedialle.
Presidentti Sauli Niinistö on aiemmin keskustellut Erdoganin kanssa ja kertonut Turkin tukevan Suomen tavoitteita.
Ukrainan kriisissä Turkki on tasapainotellut Ukrainan ja Venäjän välissä. Maa ei ole suoraan ryhtynyt jyrkkiin toimiin liittolaistaan Venäjää vastaan.
Turkki on virallisesti tukenut Naton kasvattamista siitä lähtien, kun maa itse liittyi sotilasliittoon 70 vuotta sitten.
Suomi ja Ruotsi tarvitsevat yksimielisen tuen jokaiselta 30:lta Naton jäsenmaalta päästäkseen Natoon.
Suomen valtiovallan torstaina ilmaisema myönteinen Nato-kanta herätti laajalti huomiota ja julkisuutta maailmalla. Monet maat ilmaisivat tukensa sille, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä.
Uutista päivitetty kello 21.17. Yhdysvaltojen pyyntö -kohdalla.
Uusimmat
-
20:28
MTV seuraa: Kalle Rovanperä lähtee kärkipaikalta lauantaipäivään! Portugalin MM-rallissa uskomaton sekuntitaistelu voitosta
-
20:23
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:14
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – Lasse Kukkoselta iso linjaus heti kärkeen
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
Lataa lisää