Turisteja lennätetään jo huomenna Madeiralle

Turistilennot Madeiralle jatkuvat normaalisti eilisen myrskyn jälkeen. Muun muassa Aurinkomatkat ja Tjäreborg lennättävät matkustajia saarelle jälleen huomenna.

Peruutuksia ei ole tullut, kertoo Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi.

- Yöllä ei enää satanut. Siellä siivotaan nyt kovaa vauhtia paikkoja, joten parempaan päin ollaan menossa. Asiakkaat ovat suhtautuneet hyvin rauhallisesti.

Myös Tjäreborg arvelee lennättävänsä turisteja saarelle huomenna, mutta tarkkailee vielä tilannetta.

Tjäreborgin tiedottaja Arja Pucilowski kertoo, ettei myrsky ole yhtiön tietojen mukaan vaikuttanut heidän asiakkaisiinsa. Suurin osa yhtiön matkalaisista lomailee Funchalin esikaupungissa Lidossa, joka ei ole kärsinyt myrskyvahingoista.

Jonkun verran lomalaisia on kuitenkin myös myrskyn runtelemassa Funchalin keskustassa. Yhtiö selvittää keskustan hotelliensa tilanteen ja tiedottaa sen jälkeen niistä matkan varanneille erikseen tekstiviestillä, jos lomaan tulee muutoksia.

Myrskyssä kuoli ainakin 40 ihmistä ja noin 100 loukkaantui. Uhrimäärän pelätään yhä nousevan. Kotinsa on menettänyt noin 250 ihmistä.

Suomen ulkoministeriön mukaan Madeiralla oli myrskyn aikaan noin 600 suomalaista. Aurinkomatkoilla on Madeiralla noin 200 asiakasta ja Tjäreborgilla 280.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat