Tuore tangokuningas puhkesi kyyneliin lavalla – "En voi uskoa tätä"

Koko Seinäjoki-areenan yleisö nousi seisomaan kunnioittaakseen tuoretta tangokuningasta.

Vuoden 2017 tangokuninkaaksi valittiin tänään lauantaina orimattilalainen Teijo Lindström. Kun väistyvä kuningas Marco Lundberg painoi kruunun Lindströmin päähän, liikuttui tämä kyyneliin.

Liikutus oli niin vahva, että Lindströmin oli vaikea laulaa Onnemme kyyneleet -tangoa, jonka voittaja perinteisesti esittää heti kruunaamisensa jälkeen. Lindström sai kuitenkin kappaleeseen hieman tausta-apua finaalilähetyksen juontaneelta vuoden 2015 tangokuningattarelta, Susanna Heikiltä.

Finaalilähetyksen päätyttyä Lindström saapui häkeltyneenä tapaamaan torstaina valittua tangokuningatarta Aino Niemeä Seinäjoen aurinkoisessa kesäillassa. Kuninkaallisten kohtaaminen oli vaikuttava, kun upeaääninen Niemi esitti Lindströmille kauniin Nuoruustangon haitarin säestyksellä.

– En voi uskoa tätä. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen kaikki kilpailukaverit, he kaikki olisivat ansainneet tämän voiton, onnellinen Lindström tunteili.

– Kun esitin finaalin ensimmäisen kappaleeni Kotkan ruusu, tuntui kuin liekit olisivat syttyneet sisälläni. Katsoin Mika Toivasta ja koko orkesteria ja mietin, miten hienoa on saada esiintyä tällaisten ihmisten kanssa, hän jatkaa.

Lindströmiä voi todellakin kutsua koko kansan tangokuninkaaksi. Finaalilähetyksessä aplodeille ei ollut tulla loppua hänen esiintymistensä aikana ja Onnemme kyyneleet -kappaleen aikana koko Seinäjoki-areenan yleisö nousi seisomaan kunnioittaakseen tuoretta tangokuningastaan.

Yleisö teki suuren vaikutuksen myös Lindströmiin.

– Se tuntui uskomattomalta. Tämä yleisö on aivan mieletön. Siitä nämä kyyneleetkin varmasti tulivat, hän hymyilee.

Myös kilpailun tuomaristo kehui Lindströmiä lähetyksen aikana.

– Se ääni, se ääni ja se ääni, säveltäjä Esa Nieminen kiteytti tämän 3 parasta ominaisuutta.

– Sait mun sukat ihan sekaisin, lausahti puolestaan musiikkitoimittaja Tarja Närhi.

Tangomarkkinat jatkuvat vielä tänään lauantaina, kun tuoreet tangokuninkaalliset ja muut artistit esiintyvät Seinäjoen yössä.

Lue myös:

    Uusimmat