Tuomio törkeästä ihmiskaupasta ihmetyttää -"suorastaan kutsu tulla Suomeen"
Helsingin hovioikeus piti eilen voimassa kahden romanialaismiehen tuomion törkeästä ihmiskaupasta.
Miehet tuomittiin reiluksi neljäksi vuodeksi vankeuteen. Käytännössä he istuvat noin kaksi vuotta siitä, että huijasivat 16-vuotiaan romanialaistytön Suomeen, pitivät tätä vankina orjamaisissa oloissa ja pakottivat seksiin kymmenien miesten kanssa väkivallan uhalla. Tuomio on herättänyt voimakasta keskustelua.
Lakimies Valtteri Aaltonen ihmettelee Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan tuomiota.
– Uskookohan joku ihan oikeasti, että tämä toimii kovaksikeitetyille ammattirikollisille pelotteena? Hyvin tuottoisa bisnes, pieni kiinnijäämisriski ja jos jäät kiinni, niin kaksi vuotta suomalaisessa vankilassa?
Aaltonen luonnehtii tuomiota käytännössä suorastaan kutsuksi tulla harjoittamaan ihmiskauppaa Suomessa.
– Pahin mitä voi käydä on lyhyehkö aika vankilassa, jossa tienaa päivärahoina saman verran kuin rehellisessä työssä Romaniassa, Aaltonen kirjoittaa.
Uusimmat
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
Lataa lisää