Tuomas Sammelvuo jättää huippupestinsä Pietarissa – haluaa seuran mukaan keskittyä Venäjän maajoukkueeseen

Lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuo on irtisanoutunut seurajoukkueensa Pietarin Zenitin päävalmentajan tehtävästä. Seura kertoo asiasta tiedotteessaan.

Pietarin Zenit julkaisi perjantaina päivällä tiedotteen, jonka mukaan seuran suomalainen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo jättää tehtävänsä välittömästi.

Seura ei mainitse tiedotteessaan viimeaikaisia tapahtumia Ukrainassa, vaan kertoo Sammelvuon irtisanoutuneen tehtävästään, koska haluaa keskittyä päätoimisesti pestiinsä Venäjän maajoukkueen päävalmentajana.

– Valmistautuminen MM-kisoihin maajoukkueessa, jonka johtamista hän jatkaa, vaatii tällä hetkellä suurta omistautumista kaikissa avainprosesseissa valmennusryhmän johdossa, Zenitin tiedotteessa perustellaan.

Zenitin kerrotaan olevan seurana ymmärtäväinen Sammelvuon päätöksestä.

Sammelvuo luotsasi Venäjän lentopallomaajoukkueen hopealle Tokion olympialaisissa viime vuonna, ja hänet valittiin tammikuussa Vuoden valmentajaksi Suomen Urheilugaalassa.

MTV Urheilu ei yrityksistä huolimatta ole tavoittanut Sammelvuota kommentoimaan päätöstään lähteä Zenitistä ja mahdollisesta jatkostaan Venäjän maajoukkueessa.

Lentopallon MM-kisat on määrä pelata elo- ja syyskuussa Venäjällä, mutta Ukrainan kriisin lauettua sodaksi kisaisännyyttä voi tällä hetkellä pitää äärimmäisen epävarmana.

Lue myös:

    Uusimmat