Mainos

Tuomaripula uhkaa Suomea

Oikeusministeriössä yritetään varautua tuomaripulaan muun muassa uudella peruskoulutuksella.

Pula tuomareista uhkaa vakavasti Suomea. Seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 800 tuomarista reilusti yli puolet jää eläkkeelle. Vielä tämänkin jälkeen eläkkeelle lähtö jatkuu kiivaana.

Oikeusministeriössä yritetään varautua tuomaripulaan, ja ministeriön työryhmä on juuri saanut valmiiksi suunnitelman uudesta peruskoulutuksesta. Tarkoituksena on houkutella etenkin nuoria, juuri valmistuneita lakimiehiä tuomarin uralle.

Suunniteltu tuomarien peruskoulutus maksaisi noin 800 000 euroa vuodessa. Ensimmäisenä vuonna koulutukseen otettaisiin parikymmentä ihmistä. Rahaa koulutukseen ei vielä ole.

Jokaiselle valitulle laadittaisiin oma opintosuunnitelma, ja lisäksi heille määrättäisiin oma opinto-ohjaaja. Koulutukseen kuuluisi myös harjoittelu tuomioistuimissa.

Toisin kuin monissa muissa maissa Suomessa ei ole tähän mennessä ollut varsinaista tuomareiden koulutusjärjestelmää.Nykyään tuomariksi tullaan, kun on ensin työskennelty yli kymmenen vuotta hovi- tai hallinto-oikeuden esittelijänä.

Oikeusministeriön kansliapäällikön Kirsti Rissasen mukaan esittelijöitä nimitetään yhä tuomareiksi, mutta kiihtyvän eläköitymisen vuoksi hekin loppuvat kesken.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.