Tuntuuko tämä marraskuu erityisen harmaalta ja ankealta? Se on totta!

Sumua, vettä ja räntää... Etelä-Suomen ankea harmaus on iskenyt jälleen päälle. Tuntuuko tutulta? Ilmatieteen laitoksen tilastot paljastavat, että tunne on oikea. Marraskuu on ollut tavanomaista lämpimämpi.

Marraskuun harmaus on Etelä-Suomessa totisinta totta. Lämpötilat ovat tänä vuonna olleet etelä- ja keskiosassa maata 2-2,5 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Myös Lapissa on ollut noin 1,5 astetta leudompaa, ja pohjoisimmassa osassa maata 0,5 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Lounainen ilmavirtaus on pitänyt huolen siitä, että sää on pysynyt lauhana.

Myös sademäärät ovat olleet tavanomaista korkeampia sekä Etelä-Suomessa että Lapissa. Etelä-Suomessa vettä on noussut paikoin teillekin, näin kävi muun muassa Espoossa Turun väylällä.

Edes ohut lumipeite toisi etelän harmauteen pientä piristystä, mutta sellaisesta ei olla pahemmin päästy nauttimaan. Lunta on runsaimmin tällä hetkellä Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella. 

– Tuolla alueella on 20-30 senttiä lunta, paikoin jopa enemmän. Etelä-Suomen lumettomuus ei ole aivan tavatonta, syksy on ollut lauhaa ja menneiden vuosien perusteella lumetonta voi olla jouluun asti, kertoo Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Ville Siiskonen.

Marraskuu on ollut sateinen ja vähäluminen

Jos lounainen ilmavirtaus muuttuisi pohjoiseksi, myös sää viilenisi.

– Pohjoisesta Jäämeren suunnalta ei ole tullut ilmavirtauksia, mutta jos tulisi, sää olisi selkeää ja kylmempää, kertoo Siiskonen.

Vuodesta 1959 lähtien marraskuun 28. päivänä paksuin lumipeite on ollut Kuusamossa, jossa lunta oli 85 senttiä vuonna 1968.

2000-luvulla Etelä-Suomessa lumisinta on ollut 28. marraskuuta vuonna 2002, tuolloin sekä Hartolassa että Lappeenrannassa on mitattu lunta 33 senttiä.

MTV Uutisten meteorologin Mette Mannosen mukaan pysyvää muutosta harmauteen ei ole ihan pian luvassa ainakaan etelään: välillä tupruttaa lunta, mutta pääosin sää jatkuu sateisen harmaana ja lauhana.

Lue myös:

    Uusimmat