Tuntematon mies hyökkäsi Ria Hafrenin kimppuun hänen kotitalonsa rappukäytävässä. Mutta kuka hän oli, ja miksi hän iski? Sitä uhri ei tiedä vielä tänäkään päivänä.
Ria Hafren halusi herätä pirteänä uuteen vuoteen 2008, joten hän jätti juhlimisen vähemmälle ja oli matkalla kotiin jo puolen yön aikaan, ilotulitusten räiskyessä. Hän oli viettänyt iltaa ystävättärensä kanssa, ja yhdessä he olivat nauttineet muutamia drinkkejä juhlistaakseen vuoden vaihtumista. Kotimatkalla Hafren poikkesi vielä lasillisella hänen kotinsa lähistöllä olevassa kuppilassa.
−Otin alkoholittoman oluen, koska en halunnut krapulaa seuraavaksi aamuksi, Hafren muistelee.
Hyökkäys rappukäytävässä
Oluen jälkeen Hafrenin matka jatkui kotiin. Hän asuu Helsingin keskustan liepeillä kerrostalossa, seitsemännessä kerroksessa.
− Heti kun pääsin sisään rappuun, tajusin, että joku tuli perässäni samalla oven avauksella.
Tulija oli tuntematon mies, ja Hafren tiesi heti, ettei mies ollut talon asukas. Hafren oli jo ehtinyt tilata hissin, kun mies alkoi lähestyä ja puhua omituisia.
− Lähdin juoksemaan portaita ylös, mutta neljännen ja viidennen kerroksen välissä hän sai minut kiinni, Hafren kertaa kauhunhetkiään.
Mies hyökkäsi sivusta Hafrenin jalkoihin niin, että tämä kaatui pää edellä kohti tuuletusparvekkeen ovia. Yksi oven lasiruuduista meni törmäyksessä rikki, ja Hafren menetti hetkeksi tajuntansa. Kun hän heräsi, mies oli ehtinyt lähteä karkuun.
Hafren soitti paikalle poliisit, joita lähti vastaan alakertaan. Poliisit eivät kuitenkaan tuntuneet uskovan Hafrenin kertomusta eivätkä ymmärtäneet, että tämä oli sokissa.
− He kävivät kyllä toteamassa, että parvekkeen lasi oli rikki, mutta ilmeisesti olettivat, että olin itse kompuroinut. Asun seitsemännessä kerroksessa. Mitä tekemistä minulla olisi ollut viidennessä? Hafren huudahtaa.


