Los Angelesissa on pelastettu 31 työntekijää romahtaneesta tunnelista.
Kalifornian osavaltiossa Los Angelesissa romahti keskiviikkona tunneli, jonka sisään jäi 31 työntekijää.
Romahdus tapahtui Wilmingtonin alueella yli kahdeksan kilometrin päässä tunnelin ainoasta sisäänkäynnistä.
Los Angelesin palolaitoksen antaman lausunnon mukaan romahtanut tunneli oli halkaisijaltaan noin viisi ja puoli metriä. Sitä rakennettiin kunnallista jätevesien käsittelyä varten.
Paikalle hälytettiin yli sata pelastustyöntekijää. Kaikki tunneliin jumiin jääneet työntekijät olivat päässeet ulos ilman vammoja myöhään keskiviikkona paikallista aikaa.
Jumiin jääneet työntekijät olivat joutuneet kiipeämään itse korkealle kasautuneen maa-aineksen läpi ennen kuin he pääsivät tunnelin ehjänä säilyneen osan ja avun luokse.
– Puhuin juuri monien jumissa olleiden työntekijöiden kanssa. Kiitos kaikille rohkeille pelastustyöntekijöillemme, jotka toimivat välittömästi, Los Angelesin pormestari Karen Bass sanoi X-viestipalvelussa.