Tulva uhkaa nyt Vähääkyröä

Jääpatotulvien riski Etelä-Pohjanmaalla jatkuu. Lämmin sää sai tänään jäät kulkemaan alajuoksun suuntaan etenkin Kyrönjoessa. Nyt tulvat uhkaavat jokirannan taloja Vähässäkyrössä.

- Yliuomenna nähdään kuinka siellä käy, kertoi tulvantorjuntapäällikkö Markus Muilu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Jään liikkumisen vuoksi Ritaalan silta Vähänkyrön yläpuolella suljettiin joksikin aikaa tänään. Jalankulkusilta keskustan alapuolella pysyy edelleen suljettuna.

- Kyrön- ja Lapuanjoen tulvat eivät ole ainakaan vielä aiheuttaneet isoja vahinkoja. Maakunnan pienemmistäkään joista ei ole hälyttäviä uutisia kuulunut.

Lämmin sää on sulattanut Lapuanjoen sivuhaaroihin niin paljon vettä, että joki voi tulvia lähipäivinä ilman jääpatojakin.

- Ja viikonlopuksi on luvattu lisää lämmintä. Hyvä ettei sentään sadetta, Muilu sanoi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat